Archives

Taistelu muurista jatkuu

Ilta oli jännittävä, suorastaan maaginen, ja niin oli sen lopputuloskin. Berliinin muurin ja samalla DDR:n väkivaltakoneiston murtuminen 23 vuotta sitten marraskuun yhdeksäntenä päivänä oli kansalaisyhteiskunnan väkivallaton voimannäyte totalitaarista kyttäysyhteyskuntaa vastaan.

Saksa, tuo tehokkuuden ja edistyksellisyyden majakka muille EU-maille ja koko maailmalle. Tässä kolme näytöstä maan pääkaupungista Berliinistä. Sattumanvaraisia, pienistä arkipäivän asioista kertovia, ei edustavia. Mutta silti kuvaavia. Jokainen Saksassa vieraillut tai asunut voi mielessään listata lisää näytöksiä, joissa Euroopan supermaa loistaa tehokkuudellaan.

Terveellistä takeltelua

Tuskaansa huutavaa sekavaa vanhusta työnnetään paareilla ohitseni noin puolen metrin päässä. Istun penkillä ensiapupoliklinikan ahtaalla käytävällä ja yritän tehdä tietä parhaani mukaan. Luullakseni juuri tässä minun on kuitenkin käsketty istua odottamassa pääsyä röntgenkuvaan, jonne lääkäri on minut tuntia aiemmin käskenyt kipeän jalkani vuoksi.

Mä lehdet luin

Kun Suomessa kohistaan tabloidi-Hesarista, on hyvä aika luoda katsaus berliiniläisen kotikatuni lähikioskin sanomalehtitarjontaan. Ylimalkainen arvioni saksalaisista sanomalehdistä perustuu kolmen kuukauden satunnaisiin otoksiin, on äärimmäisen puutteellinen ja epätieteellinen. Süddeutsche Zeitungia tilasin loka-joulukuun. Jakelu pelasi loistavasti ja müncheniläislehti oli joka aamu postilaatikossa ajallaan. Valtaosaa lehdistä olen toistaiseksi vain silmäillyt ja maakuntalehtien laaja kirjo on lukematon paikka.

Yhteinen katastrofimme?

Se oli suurella todennäköisyydellä historiallinen hetki. Tuskin maailmanhistoriassa on ainakaan kovin montaa kertaa aiemmin järjestetty tilaisuutta, jonka teemana olisi ollut ”pipareita ja eurokriisiä”.

1 21 22 23 24 25 26 27 33