Satu Vasantola

Satu Vasantola opiskeli Oxfordissa lukuvuoden 2014 - 2015.

Hidasta oppia

Alussa oli koko ajan huono omatunto. Kiire jäi töihin ja Suomeen, koko vuoden to do -listalla oli vain kolme asiaa: käy luennoilla, tee tutkimus, opi uutta. Riittääkö se muka? Huomasin vieraantuneeni rauhallisesta työnteosta, pitäväni tehokkuuden merkkinä sitä, että työpäivän päätteeksi on kaikkensa antanut olo. Nyt opin hitaasti. Todistaakseni itselleni, että silti opin, päätin listata isoimmat …

Joku muu, mikä?

Keskustelu alkoi rönttöisistä housuista. Lapseni tuore skeittiramppituttavuus oli tehnyt havainnon, jonka mukaan lapseni on usein scoottaamassa samat, kulahtaneet collegehousut jalassaan. Siitä hän teki johtopäätöksen: ”Oletteko köyhiä? Oletteko laittomia maahanmuuttajia?” ”Ei, kyllä me ollaan laillisia. Mä vaan tykkään näistä housuista, kun näissä on vetoketjutaskut. Pysyy kännykkä taskussa”, vastasi poikani.