Avatar photo

Kirsi-Marja Takala

Kirsi-Marja Takala opiskelee lukuvuoden 2021-2022 Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa.

Halaus hongkongilaisille

Halaus hongkongilaisille

Tapasin hongkongilaisen ystäväni heti muutettuani tänne. Iloinen, vaikuttavan CV:n omaava, kokenut journalisti, joka puhui intohimoisesti Hongkongista. Puheen sävy alkoi kuitenkin vuoden loppua kohden muuttumaan yhä huolestuneemmaksi, ja uutiset Hongkongin lehdistön tilanteesta vakaviksi. Mitä ihmettä tapahtuu Hongkongissa? Vuonna 1997 Kiinalle Britannialta palautettu Hongkong vaikuttaa vähä vähältä menettävän Yksi maa, kaksi järjestelmää -periaatteen, josta sovittiin luovutuksen yhteydessä. …

Itsenäisyyspäivän pohdintoja

Itsenäisyyspäivän pohdintoja

Näin Suomen itsenäisyyspäivänä on hyvä pohtia mennyttä syksyä, sillä ensimmäinen Oxfordin kolmannes eli Michaelmas term on lähestulkoon takana. Jäljellä on enää yksi seminaari sekä jouluillallinen yhdessä muiden stipendiaattien kanssa. Meitä stipendiaatteja on tällä hetkellä kymmenen. Minun lisäkseni Claudia Guatemalasta, Ton Alankomaista, Emily Hong Kongista, Monica Yhdysvalloista, Rhys Walesista, Gideon Ghanasta, Mehraj Kashmirista, Alex Englannista ja …

Kokemuksia Oxfordiin muutosta

Kokemuksia Oxfordiin muutosta

Kun sain syksyllä 2020 tietää, että minulle on myönnetty Helsingin Sanomain Säätiön stipendi Oxfordin yliopistoon, käynnistyi prosessi, joka oli pitkä ja hankala. Nimittäin muutto perheen kanssa Oxfordiin. Siispä jaan tässä kokemuksiani, ja toivottavasti pystyn tarjoamaan apua tuleville stipendiaateille, jotka jäljessäni suuntaavat Oxfordiin. Vuosi täällä on nimittäin upea kokemus. Minulla on kaksi alakouluikäistä tytärtä, joten pohdittavakseni …

Onko teillä ruokaa?

Onko teillä ruokaa?

Helsingin Sanomat, The New York Times ja monet muut mediat ovat viime aikoina kirjoittaneet Britannian polttoainekriisistä, ruokakauppojen tyhjistä hyllyistä sekä edessä häämöttävästä joulukalkkunapulasta. Suurin syy näihin tuntuu olevan vallitseva työvoimapula, johon sekä brexit että pandemia ovat myötävaikuttaneet. Aloitin itse lokakuun alussa opiskelut Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa, ja törmäsin brexitin mukanaan tuomiin haasteisiin reilusti ennen muuttoa. Koska …