Hetkittäin mietin, olenko liian kaukana. Silloin, kun omia ihmisiä ikävöi eniten, ja ympärillä on vain kahden kuukauden tuttuja. Silloin, kun naapurikadulla ravintolan edessä teurastetaan kirkuvia aaseja vain siksi, että aasinliha on erityisen terveellistä erityisesti kylmällä ilmalla. Silloinkin sitä mietin, kun pappa saa sydänkohtauksen Suomessa ja minä olen täällä Kiinassa. Että onko seitsemäntuhatta kilometriä liikaa.

On helppoa katsoa Kiinaa niin kaukaa, että yksityiskohdat menevät suttuisiksi. Kun maassa asuu 1,34 miljardia ihmistä, yksittäisiä kasvoja on vaikea muistaa. En voi sille mitään, että vieläkin hetkittäin tuntuu, että kaikki kiinalaiset näyttävät ihan toisiltaan. Kun luen paikallisia uutisia, mietin, ajattelevatko he itsekin jollain tapaa samoin.

Tää Kiina on ihan mieletön. Mietin, pitäisikö sanoa järjetön, mutta ei. Varmasti täällä joku järki on ihan kaikessa. Tulin tänne, pysyn vuoden, jotta käsittäisin edes vähän.