Master your tools — hallitse työkalusi. Se on ensimmäinen asia, jonka UC Berkeleyn J-Schoolissa (Graduate School of Journalism) sisäistää. Ja niitä työkaluja on paljon. Maailma on nykyään täynnä tyyppejä, jotka osaavat ilmaista itseään verkossa kuvin, videoin, podcastein ja mitä ikinä tekniikka mahdollistaakaan. Jos suunnittelee tulevaisuutta journalistina, on otettava haltuun vähintään samat välineet ja kanavat, omasta erikoistumisalueestaan riippumatta.

Siksi opinnot alkavatkin täällä rivakalla löysät pois -taktiikalla: kaikki osallistuvat viikon mittaiselle multimedia bootcampille, jossa opetellaan ympäripyöreiden päivien aikana valokuvaamaan, äänittämään ja videoimaan, käsittelemään kuvia ja leikkaamaan, tekemään kaavioita, karttoja, aikajanoja ja interaktiivisia kuvia. Vaikka moni jatkotutkintoaan aloittavista on työskennellyt jo vuosia toimittajana, kenenkään ei oleteta osaavan mitään. Opeteltava on.

Ja pakko myöntää, tarpeeseen tulee. Voisin tietysti kuvitella lymyileväni vielä pari vuotta hommissa, joissa voi keskittyä pelkkään sisältöön ja odottaa, että joku muu järjestää sen kivasti esimerkiksi mobiiliin. Epäilen, että on kuitenkin hauskempaa ideoida myös niitä sisältöjä, jos ymmärtää paremmin uusia mahdollisia esitystapoja. Jollen Berkeleyn-vuoden aikana muutukaan koodaus- tai leikkausguruksi, aion ainakin päästä jyvälle siitä, millaisia multimediajuttuja on mahdollista ja kenties järkevää tehdä.

Bootcamp on hetkittäin hauska ja huumaavan innostava kokemus. Enimmäkseen se on uuvuttava, raivostuttava ja itsetuntoa koetteleva. Olen ainoa visiting scholar natiivien joukossa, ja kaksi ensimmäistä päivää opettajat tuntuvat odottavan, että luovutan. Kun he alkavat kiinnostua tekemisistäni, olen itse siinä pisteessä, että suunnittelen vakavasti pakenemista paikalta. Kaikki ohjelmat kuvankäsittelystä videoeditointiin ovat entuudestaan vieraita, eikä läppärini eurooppalainen näppäimistö helpota asiaa. Kun on viisi sekuntia etsinyt amerikkalaista pikakomentoa vastaavaa näppäintä omalta koneeltaan, on jo monta askelta muita jäljessä. Oma lukunsa on tiimityöskentely vasta alottaneiden jenkkiopiskelijoiden kanssa, joille on tolkutettu ensimmäisestä päivästä alkaen, että jokainen päivä J-Schoolissa petaa heidän tulevaa uraansa. Stressaavan viikon aikana muutamalta unohtuu, että kivasti käyttäytyvä tyyppi saattaa olla työmarkkinoilla halutumpikin kuin se, jolla on kovin ääni ja terävimmät kyynärpäät. Toisaalta, porukan sosiaalisia suhteita ehtii tarkkailla rauhassa, kun omat argumentointitaidot vetävät hiljaiseksi.

Kaikesta huolimatta seison viikon päätteeksi esittelemässä omaa multimediatuotostani — yhtä osasta nelihenkisen tiimini projektista — koko koululle. Ihan Pulitzeria ei taida tulla, mutta fiilis on huikea. Viikon aikana kammo uusia ohjelmia ja tekniikkaa kohtaan on karissut. Tulevat kurssit eivät enää pelota. Päin vastoin, on hillitön halu oppia lisää. (Ja lohduttavaa kyllä, tärkeimmät aikakauslehdessä oppimani asiat eivät näytä vanhenevan tulevaisuudessakaan: rakenne! näkökulma! miksi me teemme tämän?)

Syksyltä odotan erityisesti visuaalisen journalismin kurssia, joka jatkaa siitä, mihin bootcampilla jäätiin. Sitä ohjaa palkittu multimediajournalisti Richard Koci Hernandez, joka on jo kivunnut elämäni inspiroivimpien opettajien top kakkoseen. Hän muuten jakaa kaiken opettamansa myös verkossa avoimilla sivuillaan. (Aloita täältä)

No niin… täällä on aika helppo innostua. En ole suinkaan päässyt unohtamaan, että media-ala on kauheassa kriisissä. Sitä on vaikea sivuuttaa sen paremmin suomalaista kuin täkäläistäkään keskustelua seuratessa. Täällä kriisipuheeseen sekoittuu vain paljon vähemmän angstia kuin Suomessa. Berkeley on myös siitä mahtava paikka, että oli kyse sitten journalismista, pizzan paistosta tai pyörien korjaamisesta, kaupunki on täynnä pieniä luovia firmoja ja yhteisöjä, jotka kokeilevat uusia toimintamalleja omalla alallaan. Yksikään niistä ei ole tainnut syntyä maailmanlopun tunnelmissa.

Pessimismistä ei voi syyttää myöskään journalismin laitosta. Tällä viikolla aloitin seminaarin, jossa koitetaan ratkoa laadukkaan ja taloudellisesti kannattavan journalismin tulevaisuutta. Luettuaan ensin madonluvut sekä perinteiselle sanomalehdistölle että “pelottavan ohuelle” mallille, jossa jokainen toimittaja suhaa kaikkea tviiteistä videoon ja printtiin, ohjaaja haastaa opiskelijat: “On aika keksiä journalismi uudelleen. Aloitetaan tänään.”

Että sellaista lähiaikoina luvassa, työkalujen teroituksen ohessa.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Miltä tuntuu palata kotiin? - 03.06.2014
• Ei kultaseni, se ei ole luomua - 30.04.2014
• Äitiydestä ja muista puuhasteluista - 27.03.2014
• Yhtä urheilua - 03.03.2014
• Valinnanvaikeuksia - 30.01.2014
• Syksy kuvina - 19.12.2013
• Kuinka suojaat tietokoneesi ja muita jekkuja lehdistönvapauden mallimaassa - 20.11.2013
• Yksi vuosi, kaksi koulua - 15.10.2013