Monthly Archives: maaliskuu 2014

Elämää Schönhauser Alleella

Oletteko kuulleet tarinan Wladimir Kaminerin tädistä? Ette. Arvasin. Minäpä kerron. Ensin pari sanaa Kaminerista. Hän on Saksan suosituin nykykirjailija. Kaminer muutti Moskovasta Berliiniin 1990-luvun alussa muurin murruttua ja rautaesiripun romahdettua. Tullessaan kaupunkiin hän ei osannut sanaakaan saksaa, mutta oppi kielen pian ja alkoi kirjoittaa saksaksi.

Äitiydestä ja muista puuhasteluista

Se alkoi ensimmäisellä opiskeluviikolla: “Hei sä olet äiti, lähde nyt jo kotiin.” “Mutta sulla on lapsia, kyllä me hoidetaan tämä”, opiskelukaverit ilmoittivat. Kyseessä oli multimedia bootcamp, jossa olin jo hyvissä ajoin varustautunut istumaan viikon verran yötä myöten. Kohtelias huomauttelu on jatkunut koko vuoden: “Älä nyt ahnehdi liikaa kursseja, kun sulla on perhe.” “Ei kukaan oleta, …

Tiedotustilaisuus Saksan malliin

Saksassa toimittaja ei tule ministerin luo, vaan ministeri tulee toimittajan luo. Eikä vain kerran, vaan joka viikko, kolmesti. Näin meille kehaisi Saksan liittopäivätoimittajien yhdistyksen Bundespressekonferenzin puheenjohtaja Gregor Mayntz taannoisella Jour Fix -luennollamme. Mayntz puhui Bundespressekonferenzin maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin järjestämästä tiedotustilaisuudesta, jossa on aina läsnä edustajat kaikista ministeriöistä ja hallituksen tiedottaja. Joskus paikalla ovat myös …

Salsaa ja saksan kieltä

Akateemisen maailman lisäksi olemme saaneet tutustua täällä Oxfordissa englantilaiseen koulujärjestelmään 4-vuotiaan koululaisemme myötä. Ennen muuttoa puntaroimme erilaisia vaihtoehtoja leikkiryhmästä kotihoitoon, mutta kun paikka alle 5-vuotiaiden leikkiryhmästä ei auennut, oli ainoa vaihtoehto oikeastaan kouluun meno.

Global warming vai Climate change?

Viimeisten viikkojen aikana olen ymmärtänyt, miksi republikaanit ovat vaihtaneet termin ”Global warming” termiin ”Climate change:iin”. Olen keskustellut prostituutiosta globaalista näkökulmasta käsin ja yrittänyt ymmärtää, miksi seksin ostamisen kriminalisointi ei välttämällä ole oikea tie. Olen oppinut kysymään itseltäni “mikä voi mennä pieleen?”, ja mitä siinä tapauksessa tulisi tehdä. Olen myös kirjoittanut lopputyötäni. Työ käsittelee yhdysvaltalaisia opiskelijajärjestöjä, …