Tiedotustilaisuus Saksan malliin

13.03.2014
In: Berlin
Avatar photo

Inka Kovanen

Inka Kovanen opiskeli Berliinin Freie Universitätissä lukuvuoden 2013 - 2014.

Saksassa toimittaja ei tule ministerin luo, vaan ministeri tulee toimittajan luo. Eikä vain kerran, vaan joka viikko, kolmesti.

Näin meille kehaisi Saksan liittopäivätoimittajien yhdistyksen Bundespressekonferenzin puheenjohtaja Gregor Mayntz taannoisella Jour Fix -luennollamme. Mayntz puhui Bundespressekonferenzin maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin järjestämästä tiedotustilaisuudesta, jossa on aina läsnä edustajat kaikista ministeriöistä ja hallituksen tiedottaja. Joskus paikalla ovat myös itse ministerit.

Kerran tai kaksi vuodessa paikalla on myös liittokansleri Angela Merkel.

Mullistavaa Bundespressekonferenzissa on se, että tiedotustilaisuuksia isännöivät toimittajat. He kutsuvat tilaisuuden koolle, johtavat tilaisuutta ja jakavat puheenvuorot, mikä takaa sen, että myös ikävät kysymykset ja “ikävät” toimittajat pääsevät ääneen.

Vieraanamme ollut Bundespressekonferenzin puheenjohtaja Mayntz äimisteli useaan otteeseen sitä, ettei konseptia ole kopioitu mihinkään muuhun maahan. Monissa maissa kun ministerit järjestävät tiedotustilaisuuksia – tai ovat järjestämättä – haluaminaan päivinä ja haluamistaan aiheista ja jakavat sitten kysymykset “helpoiksi” tiedetyille toimittajille. Pahimmillaan toimittajille, joiden kanssa on etukäteen sovittu aiheesta, tai vähintään vihjaistu, mistä kannattaisi kysyä.

Eikö siis kannattaisi kokeilla saksalaista mallia?

Varmasti kannattaisi. Varsinkin maissa, joissa poliitikkoja on vaikea tai mahdoton tavoittaa. Tai joissa soittopyyntöihin ei koskaan vastata. Moni European Journalism Fellows -ryhmämme toimittajista on maista, joissa kiperät kysymykset voivat johtaa vaikeuksiin. Valko-Venäjällä muiden kuin valtiollisten viestimien on vaikea saada tietoa politiikan sisäpiiristä. Samoja ongelmia on myös venäläisillä kollegoillani.

Ei Suomikaan täydellinen ole, mutta Suomen kaltaisessa pienessä maassa toimittajilla on ainakin pääsy ministerien tai vähintään näiden tiedottajien luo. Tiedottajien puhelinnumerot ovat avoimesti netissä saatavissa ja monissa toimituksissa on myös ministerien suorat puhelinnumerot.

Bundespressekonferenz on Saksassa arvostettu instituutio. Mutta myös sitä koettelee nykyinen mediasykli, jossa uutiset tuppaavat vanhenemaan ennen kuin ne ehditään julkaista. Toimittajien voi olla vaikea motivoitua istumaan kolme kertaa viikossa tiedotustilaisuudessa, jossa ovat läsnä kaikkien muidenkin viestimien edustajat. Ja jossa tiedottajat pahimmillaan vain vahvistavat jo tiedettyjä tosiasioita ja varovat möläyttämästä mitään uutta. Myös Bundespressekonferenzin puheenjohtaja Mayntz myönsi, että uutistahdin kiristymisellä on vaikutuksensa.

Entä miltä näytti Bundespressekonferenzin tilaisuus eräänä keväisenä perjantaina, jolloin uutisia Saksassakin oli jo useamman viikon ajan hallinnut Ukrainan vallankumous ja Venäjän miehitysoperaatio Krimillä?

Puolityhjässä salissa oli viidentoista ministeriön tiedottajat, hallituksen tiedottaja ja vajaat 30 toimittajaa. Tilaisuus alkoi minuutilleen klo 11.30. Ukrainaa käsiteltiin 28 minuuttia, loput 16 minuuttia puitiin liittokansleri Angela Merkelin seuraavan viikon ohjelmaa ja muita, toimittajien esille ottamia aiheita. Politiikan peruskauraa siis. Äänessä oli neljä tiedottajaa viidestätoista, loput istuivat hiljaa. Nekin neljä äänessä ollutta puhuivat varsin pidättyväisesti. Tilaisuuden jälkeen osa toimittajista siirtyi tiedottajien luo nyhtämään tietoja kahdenkesken. Saivat he haluamansa tai eivät, tärkeitä verkostoja politiikan toimittajat tässä Spreejoen rannan tuntumassa sijaitsevassa prameassa talossa epäilemättä luovat.

Saksassa Bundespressekonferenzilla on vielä oma, erityinen syynsä.

Se perintö liittyy tietenkin natsiaikaan, tai sen vastustamiseen, kuten niin moni muukin asia. Yhdistys perustettiin toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1949. Tuoreessa muistissa oli, miten kansallissosialistit valjastivat yhdistyksen edelläkävijän propagandansa välineeksi. Varmistamalla yhdistyksensä riippumattomuuden ja mahdollisimman kattavan tiedonsaannin parlamenttitoimittajat halusivat sodan jälkeen varmistaa, etteivät kulloisetkin vallanpitäjät enää koskaan rajoita toimittajien työtä.

Ainakaan niin kuin 1930- ja 1940-lukujen Berliinissä.

 

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

Leave a Comment