Archives

Akseli, Kake, Topi ja Tassu

Kainuun perukoilla sijaitsee pieni paikkakunta nimeltä Suomussalmi. Tunnen parikin ihmistä, jotka ovat sieltä kotoisin. He ovat ihan fiksuja, yllättävän tavallisia ihmisiä. Suomussalmen kaltaiset paikkakunnat ovat pyörineet mielessä silloin, kun luennoilla on tullut puhetta Kiinan hukou-järjestelmästä eli kotipaikkarekisteröinnistä. Järjestelmä otettiin nykymuodossaan käyttöön 1958, ja se on siitä asti jakanut kiinalaiset kahteen kastiin, maalaisiin ja kaupunkilaisiin.

Helppohan tässä on huudella

Syyslukukausi Fudanin yliopistossa on ohi, joten lienee pienen välitilinpäätöksen aika.

Big in China

Lokakuun lopussa ystäväni kävi Shanghaissa yhdeksän kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Vauva, suloinen kummipoikani Ilja, oli suuri tähti. Kun kävelimme kaupungilla, aikuiset hihkuivat hänet nähdessään. He polvistuivat rattaiden viereen, ojensivat selfiekepin ja hymyilivät vauvan kanssa räps räps.

Neljäs tequila

Pahoittelut. Kirjoitan tätä melkoisessa krapulassa, sillä minulle tarjoiltiin eilen tequilaa, jota en ole koskaan oikein osannut juoda. Kävi ilmi, että en osaa vieläkään. Olimme juhlimassa kiinan kielen toisen opintotason päättymistä. Mukana oli kaksi opettajaa ja kourallinen meitä oppilaita. Istuimme ulkona terassilla, sillä se oli vielä jotakuinkin mahdollista. Pöydässä oli ruokaa, olutta, frozen margaritoja ja tequilaa. …

Postikortin sisällä

Tiedätte varmaan sen näkymän, josta jokainen Shanghaissa käyvä ottaa valokuvan tai lähettää postikortin. Kuvassa on molekyylipalleroa muistuttava tv-torni Oriental Pearl Tower ja joukko pilvenpiirtäjiä ryhmittyneenä Huangpu-joen rannalle.

1 7 8 9 10 11 12 13 18