Vappujuhlissa puhe kääntyi journalismiin (vääjäämätöntä bileissä kuin bileissä, kun seurassa on toimittajia). Vertailimme suomalaisen ja saksalaisen median eroja, kun Saksassa vuosia asunut suomalainen ystäväni kertoi, miksi oli kaksi vuotta muuttonsa jälkeen lakannut katsomasta suomalaisia tv-uutisia: ”Viimeinen pisara oli, kun Ylen puoli yhdeksän uutislähetyksessä kerrottiin pääuutisena, kuinka mustikat ovat nyt kypsiä poimittaviksi.”

Olin tapaamassa holokaustista selvinneiden juutalaisten lapsia. Tai lapsia ja lapsia — keskitysleirivankien jälkeläiset ovat jo enimmäkseen eläkeiässä. He ovat niin sanottu toinen sukupolvi. Siististi pukeutuneet rouvat kertoivat Neue Synagoge -museossa pidetyssä keskustelutilaisuudessa, miten kamalia äitejä ja isiä heidän vanhempansa olivat. “Ei ihme, että monet meistä ryhtyivät psykologeiksi, terapeuteiksi tai lääkäreiksi”, sanoi kuusikymppinen nainen, joka työskenteli …

Saksalainen toimittaja-kirjailija Maxim Leo kuvailee romaanissaan Talviuni Berliinissä (Gummerus, 2010) äitinsä, silloisen toimittajan, nykyisen historioitsijan Annette Leon kokemuksia ulkopoliittisen aikakauslehti Horizontin palveluksessa. Kylmä sota on jäätävimmillään, informaatiosota kuumimmillaan – ja DDR:läinen Annette Leo aloittanut unelma-ammatissaan, jossa ajattelee toteuttavansa haaveensa asiantuntevasta, lahjomattomasta journalismista. Todellisuus iskee vasten kasvoja:

DDR-arkkitehtuuri. Käsi ylös: kuinka monelle sana tuottaa myönteisiä mielikuvia? Niin arvelinkin, varsin harvalle. Ymmärrän kyllä miksi. Tavanomainen itäsaksalainen elementtikerrostalo on harmaa ja monumentaalinen jättiläislaatikko, jonka kylkiä puhkovat liian pienet, nailonvaloverhojen peittämät ikkunat. Noihin jykevissä riveissä leveiden katujen reunoilla nököttäviin talonjärkäleisiin yhdistetään harvoin adjektiiveja, kuten ihmisen kokoinen, viihtyisä tai kaunis. Silti suhtaudun DDR-arkkitehtuuriin lämpimästi. Syy on …

Juutalaisen seurakunnan naiskanttorilla on viisi korvarengasta ja kantava ääni. Hän rykäisee ja aloittaa laulun hepreaksi. Seisomme hyytävässä viimassa Rosenstrassen muistomerkin luona. Patsas esittää itkeviä naisia ja lapsia. Se on omistettu niille saksalaisnaisille, jotka aloittivat mielenosoituksen Gestapon toimia vastaan maaliskuun alussa 1943.