On syyskuun helteinen alku ja istun Los Angelesissa, University of Southern Californian kampuksella. Minulla on paljaat varpaat ja vesipullo. Opiskelija skeittaa ohi, kaikki kantavat machajuomiaan. Kiinankutrio kukkii tiilirakennusten kulmilla.

Takana on intensiivinen kesälukukausi ja pari kuukautta Kalifornia-elämää. Ajatteluni alkaa hajaantua, sillä sisäistettävää on paljon. Niin paljon uusia yhteyksiä ihmisten ja ilmiöiden välillä! Teen merkintöjä, nauhoitan ääniviestejä itselleni, zoomaan sisään ja ulos. Yritän pakottaa havaintoja jonkinlaisten rajojen sisään. Ryhdyn piirtämään viivoja. 

Klassiset palmut vetävät viivoja kaupungin siluettiin kaikkialla.

Ensimmäinen viiva: Osavaltioiden äänestysalueissa

Pääsin mukaan laajalle politiikan journalismin kurssille, jossa raportoidaan Yhdysvaltain marraskuisista välivaaleista. Niissä äänestetään muun muassa kongressin kokoonpanosta ja useista paikallisista asioista. Kokeneen toimittajaprofessorin mukaan näissä vaaleissa voi tapahtua mitä tahansa. Ennustaminen on mahdotonta. Matkustan lokakuussa joko Iowaan tai Texasiin, joissa kummassakin on koko maan kannalta erityisen kiinnostava tilanne.

Näitä vaaleja nimittäin määrittävät etupäässä viivat ja tarkemmin: niiden uudelleen piirtäminen. Äänestysalueiden rajoja on useissa osavaltioissa piirretty tarkoituksella uusiksi niin, että ne hyödyttävät jompaakumpaa puoluetta. Kuten koomikko John Oliverin haastateltava kuvaa, olemme liki tilannetta, jossa äänestäjät eivät valitse edustajiaan vaan edustajat äänestäjänsä.

Muutos ajoittui viime kesään, kun Texas suostui presidentin vaatimukseen hankkia republikaaneille lisäpaikkoja piirtämällä alueita uudelleen kesken totutun kauden. Kuljen raportointimatkoilla viivojen ympärillä ja niitä pitkin. Näissä viivoissa on jotain niin käsittämätöntä, että aion ajatella niitä läpi syksyn.

Lähikoulun urheilukenttä on kovassa käytössä monenlaisine viivoineen.

Toinen viiva: Los Angelesin pohjoispuolella

Los Angelesiin laskeutuu noin 400 kilometrin pituinen akvedukti, joka kuljettaa vettä Owensin joelta San Fernandon laaksoon. Vesilaitoksen pääinsinööri William Mulholland oli yksi idean isistä viime vuosisadan alussa. Kasvava kaupunki tarvitsi vettä, ja käsittämätön hanke tuli todeksi. Projektista on kirjoitettu paljon, esimerkiksi Joan Didion esseessään Holy Water. 

Veden viiva ei ole aivan suora mutta se on niin suora kuin se ihmisen rakentamana ja rinteitä mukailevana voi olla. Los Angelesia tällaisenaan ei olisi olemassa ilman tuota kanavaa, ei ilman vuosisatoja muualta valutettua vettä. Metaforisia tasoja on riittämiin. Metropoli, jonka ei oikeastaan kuuluisi olla, on kuitenkin ja hyrrää miljoonien ihmisten kotina.

Downtown L.A. yrittää palauttaa ihmisvirtoja järjestämällä tapahtumia, kuten tässä taiteiden yön.

Kanava on tietenkin myös journalistinen käsite. Se on veden mutta myös tiedonvälityksen reitti. Kaikenlainen infrastruktuuri on journalismin ytimessä, sillä ilman vettä ei ole ihmisiä eikä ilman ihmisiä ole yleisöitä eikä lopulta mediaa. Tämä kaikki vie ajatukseni vetiseen Suomeemme, sen muovautuviin yleisöihin ja tiedonvälityksen reitteihin. 

Kolmas viiva: Metron värikkäässä kartassa

Onko Los Angelesissa muka metro? On, olen kulkenut sillä koko kesän. Autokaupungin suhteellisen nuori metrojärjestelmä on suosittu puheenaihe, ei vähiten syksyn pormestarivaalin vuoksi. Toukokuussa avattiin D-linjan hohtava jatke, ja paraikaa odotetaan kuumeisesti lentoaseman uutta raideyhteyttä, People Moveria. Vuoden 2028 olympialaiset ovat liikennesuunnittelun kiri. Kuvittelen viivojen viidakon suunnittelijoiden kartoissa ja taulukoissa.

Los Angelesin metro on uudistusten tilassa muun muassa vuoden 2028 olympialaisia varten.

Julkinen liikenne on viivojen vahvistamista. Se on sirpaleisen suurkaupungin pieni suonisto, jossa seikkailu on jokapäiväinen valinta sietää muita ihmisiä äänineen, hajuineen, kasoineen ja aika ajoin erilaisine kohtauksineen. Julkinen tila on heikoilla, kun ihmiset suhaavat hallitsevia ja keskeisiä autoteitä kohteidensa ja elämäntavoitteidensa välillä. Satunnaisille kohtaamisille ei jää tilaa eikä aikaakaan. 

Myös julkinen tila on journalistinen käsite. Jos julkista tilaa ei aidosti jaeta, ollaanko samassa kaupungissa samassa maailmassa ollenkaan? Onko yhteisiä puheenaiheita, kiinnostuksia, pienintäkään yhteistä nimittäjää? Onko ketään, joka enää istuu missään agoralla? Itsekin olen uponnut seuraamaan Los Angelesin loistavaa paikallismediaa. Se on hyperlokaalia, puhuttelevaa ja yksilön tavoittavaa, joskin aina lisärahoituksen tarpeessa. 

Neljäs viiva: Iltakävelyllä

Tähän näkymättömään viivaan törmään yhtenään. Se erottaa hyvin hoidetut korttelit huonommin hoidetuista kortteleista, varakkaammat mikroalueet heikommista. Yhdessä hetkessä vierelläni on kasvojumppastudio ja ruotsalainen karkkikauppa, korttelin päässä siivoton takapiha ja asunnottoman yösija.

Maahan katsomalla saa usein jonkinlaisen käsityksen korttelin sosioekonomisesta asemasta.

Korttelin sosioekonomista tilaa voi tarkkailla monesta kulmasta: onko isolehtiviikunan juurten annettu nostella jalkakäytävän laattoja vai onko betoni huolella oiottu? Ovatko pikkuruiset viikunat murskaantuneet maahan etikanhajuiseksi soseeksi vai soiko varhaisaamussa lehtipuhaltimen ja pensasleikkurin moottori? Onko etupihan piennar koristeltu mehikasvein ja kaktuksin, kantaaottavin kyltein ja mosaiikkitöin, vai onko kulman takana ennemminkin yöllisen aterian rippeet ja kannabiksentuoksuinen pilvi?

Viides viiva: Horisontissa

Olemme päätyneet asumaan läntiseen Los Angelesiin, Santa Monican kaupunkiin, joka on osa valtavaa L.A. Countyä. Santa Monicaa määrittää meri, joka avautuu länteen eikä varmasti koskaan pääty, vaikka näenkin kun horisontti leikkaa sinisen sävyt jossain kaukana erilleen. Joskus uimaseurana on delfiineitä. Yritän muistaa sanoa ocean vaikka aina ensimmäiseksi ajattelen pientä sea-sanaa. 

Kuulen tarinan, että kuuluisan Route 66 -reitin piti alun alkaen kääntyä etelään kohti ihan tavallista risteystä. Kun sisämaan ihmiset saapuivat länteen ja näkivät horisontissa meren, he eivät kääntyneet vaan jatkoivat hurmaantuneina eteenpäin aina rantaan saakka. He halusivat nähdä meren äären. Nyt satavuotias reitti päättyy Santa Monican laituriin. Viivat eivät aina kulje sinne minne halutaan, joskus niillä on oma tahto.

Tyynenmeren horisontti kuuluu kalifornialaiseen kuvastoon.

Bonusviiva: Kasvoissani

Los Angeles on viihdekulttuurin kehto. Poikkeuksellinen ulkonäkö on olennainen osa viihdebisnestä ja sen visuaalisuutta, ihanteita ja unelmia. Lähikauppakadullamme on monta kasvohoitolaa, kauneusklinikkaa ja pistospuljua. Onko tuo ihmekään: Kalifornian aurinko halaa päivittäin ja syventää viivoja jokaisen bobateenjuojan iholla. 

Mutta vaikka kampus on täynnä tuoreita opiskelijanuoria, olen täällä ennemminkin vapautunut näiden viivojen keski-ikäisestä miettimisestä. Ympärilläni on valtava määrä erilaisuutta. Los Angeles on aidosti kansainvälinen kaupunki, tai kuten itse tykkään ajatella: alue, jossa on lukuisia kaupunkeja. Sinne mahtuu monenlaisia elämänviivoja ja ihoille kuvioita. Olen myös pysynyt sopivan kiireisenä, sillä tällaisessa kaupungissa kutsuvia yhteyksiä piirtyy kartalle yhtenään.

Miten saada arjestaan vähemmän viivasuoraa? Kaipaako elämä uusia kuvioita? Yksi keino on muuttaa ulkomaille ja opiskella hetken aikaa täysillä. Helsingin Sanomain Säätiön toimittajastipendien haku on auki.