Demokraattien suurin haaste on demokraattipuolue
John Helin
Demokraattien vaalivoittoa juhlittiin erityisesti nuorison suosimalla U Streetillä. Puolueeseen sidoksissa olevan ystäväni mukaan juhlijat möykkäsivät hänen ikkunansa alla aamun pikkutunneille asti. Yleensä metelöinti olisi ollut häiritsevää, mutta nyt rytmikkäät ”Sininen Texas! Sininen Texas!” -huudot tuudittivat hänet uneen.

Yhdysvaltain kongressitalo Washingtonissa.
Seuraavina päivinä muutoksen tuulet tuntuivat puhaltavan Washingtonissa. ”Tunnen onnea ensimmäistä kertaa koko aikuiselämäni aikana”, eräs parikymppinen tuttavani sanoi puoliksi vitsaillen. Eräs työtoveri laskeskeli mahdollisuuksia siihen, että demokraatit säilyttävät enemmistön kongressissa myös vuonna 2028. Ne näyttivät demokraateille hyviltä.
Republikaanipuolue vaikuttaakin olevan kriisissä. Ulkoministeri Marco Rubion uskotaan olevan lähtökuopissa, puolustusministeri Pete Hegsethia uhataan viraltapanolla ja varapresidentti JD Vance joutui ottamaan etäisyyttä Iranin sotaan. Kaikkien kolmen on povattu pyrkivän republikaanien presidenttiehdokkaaksi vuoden 2028 vaaleissa.
Vaalitulos on vahva keskisormi puolueen ja hallinnon nykyiselle politiikalle. Mikäli puolue haluaa välttää uuden vaalitappion, sillä on vain kaksi vuotta aikaa itsetutkiskeluun ja selkeään muutokseen. Trumpin hallinnon saaminen mukaan maltilliseen vaalityöhön taas voi olla hankalaa.
Riehakkuus on silti laantunut demokraattienkin keskuudessa. Edessä on ainakin kaksi vuotta kädenvääntöä presidentinhallinnon ja kongressin välillä. Presidentti Trump on luvannut käyttää veto-oikeuttaan demokraattien lakialoitteiden torppaamiseen.
Hallinnon änkyröintiä suurempi huoli on puolue itsessään. Se on kohdannut jo vuosia kritiikkiä siitä, ettei se ole ymmärtänyt niitä syitä, jotka johtivat Donald Trumpin vaalivoittoihin vuosina 2016 ja 2024 ja vuosien 2020 ja 2026 vaalit voittanut ”emme ole Trump” -vaaliteema taas ei kanna ainakaan vuotta 2028 pidemmälle.
Demokraateilla on myös merkittävä imago-ongelma. Vuosi sitten julkaistun kokeellisen kyselytutkimuksen mukaan äänestäjät Yhdysvaltain ruostevyöhykkeellä olisivat selkeästi valmiimpia äänestämään itsenäisiä ehdokkaita kuin identtistä poliittista ohjelmaa tarjonneita demokraatteja.
Uutistoimisto AP:n teettämän kyselyn mukaan välivaalien äänestyspäätöksissä ratkaisevimpana tekijänä oli korruptio. Vasta sen perässä tulivat elinkustannukset, joihin etenkin Trumpin tulli- ja Iran-politiikka ovat vaikuttaneet. Saman kyselyn mukaan monet liikkuvat äänestäjät ovat turhautuneita myös demokraattipuolueeseen eivätkä usko sen olevan juuri republikaaneja parempi korruption ehkäisyssä.
Kyselytutkimuksissa on huomioitava myös se, että äänestäjät ymmärtävät korruption huomattavasti sen lakiteknistä määritelmää laajemmin. Brennan Centerin kesäkuussa julkaiseman kyselyn mukaan 94 prosenttia vastaajista piti miljardöörien ja suuryritysten etujen asettamista tavallisten kansalaisten edelle korruptiona.
Tulos ei ole yllättävä. Republikaanien tapaan demokraatit ovat riippuvaisia lahjoittajistaan teknologiasektorilla ja erinäisissä etujärjestöissä. Lisäksi demokraatteja tukeneet tahot käyttivät vuoden 2024 vaaleissa noin 1,2 miljardia dollaria niin sanottua “pimeää rahaa”, jonka alkuperä ei ole julkisesti tiedossa.
Demokraattien pitkäaikaisen johtajan Nancy Pelosin perheen osakesijoitukset taas ovat vuosia herättäneet kysymyksiä. Vaikka Pelosi on kiistänyt osallistuvansa miehensä sijoituspäätöksiin, ovat Paul Pelosin osakekaupat olleet niin tuottoisia, että sijoittajat ovat alkaneet jäljitellä niitä. Julkisuuskuvaa ei auta se, että Pelosi jätti vuonna 2022 tuomatta kongressin äänestykseen lakiesityksen, joka olisi rajoittanut kongressiedustajien ja heidän perheenjäsentensä osakekauppoja.
Vaikka rahoituskuviot ja sijoitustoiminta olisivat laillisia, voivat ne vahvistaa mielikuvaa puolueen korruptoituneisuudesta.

Keskustaoikeistolaisen Americas Future -järjestön vaalivalvojaisissa 3. marraskuuta.
Uutta suuntaa ovat tarjonneet muun muassa sosiaalisessa mediassa paljon huomiota saaneet vasemmistosiiven demokraattiset sosialistit (DSA) ja progressiiviset demokraatit. Vasemmistosiiven kannattajakunta, kaupunkien nuoret, eivät kuitenkaan edusta kaikkia demokraattiäänestäjiä. Toisaalta Texasissa vaalivoittoon yltänyt James Talarico kuvailee itseään maltilliseksi demokraatiksi, mutta kampanjoi hyvinkin progressiivisella vaaliohjelmalla. Puolueen eri siipien näkemykset eivät siis välttämättä ole niin kaukana toisistaan kuin julkiset ristiriidat antavat ymmärtää.
Puoluejohto näyttää näillä näkymin silti pysyvän perinteisten demokraattien, Hakeem Jeffriesin ja Chuck Schumerin, hallussa.
Joka tapauksessa näyttää siltä, että demokraateilla on kaikki mahdollisuudet säilyttää enemmistö kongressissa ja napata Valkoinen talo. Eräs demokraatteja äänestänyt työtoverini kehotti kuitenkin varovaisuuteen: “Kyseessä on yhä demokraattipuolue”.