Avatar photo

Mikko Paakkanen

Mikko Paakkanen opiskelee lukuvuoden 2019–2020 Pietarin eurooppalaisessa yliopistossa Imares-ohjelmassa, jossa perehdytään entisen Neuvostoliiton maiden yhteiskuntiin ja kehitykseen.
Virus jarruttaa Vladimir Putinin jatkoaikeita

Alkuvaiheen hidastelun jälkeen Venäjällä on otettu verrattain kovat keinot käyttöön uuden koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi. Virus asettaa rahapulasta kärsivän terveydenhoitojärjestelmän hyvin vaikeaan tilanteeseen, ja lisäksi se voi haitata presidentti Vladimir Putinin suunnitelmia vallassa pysymiseksi. Itse poistuin Pietarista Suomeen jo maaliskuussa. Katsoin sen viisaimmaksi, sillä yliopistomme ilmoitti siirtymisestä etäopetukseen, ja samaan aikaan Suomi ilmoitti sulkevansa rajojaan. Allegro-juna …

Venäjän pienet koronavirusluvut ihmetyttävät

Pandemiaksi määritelty uusi koronavirus on virallisten lukujen mukaan levinnyt Venäjällä varsin vähän verrattuna muihin maihin. Perjantaihin mennessä julkistettujjen tietojen mukaan  Venäjällä oli tiedossa vain 45 varmistettua koronavirustapausta, kun jopa pienessä Suomessa oli samaan aikaan tiedossa yli 150 tartuntaa ja monissa muissa maissa vielä paljon enemmän. Venäjällä tartuntaepäilyjä on enemmän kuin todettuja tartuntoja, mutta niidenkin määrät ovat …

Venäjän vallanvaihto-ongelma alkaa näkyä

Presidentti Vladimir Putin piti tammikuussa Venäjän Liittokokouksessa puheen, jossa hän ehdotti muutoksia perustuslakiin. Se oli suuri uutinen ja toi korostetusti näkyviin ilmiötä, josta Venäjällä puhutaan niin sanottuna “vuoden 2024 kysymyksenä”. Putin ehdotti muun muassa parlamentin eli Liittokokouksen vallan kasvattamista niin, että pääministerin valitsisi tulevaisuudessa Liittokokous eikä presidentti kuten nyt. Putin ehdotti myös, että niin sanotun …

Yliopisto on paimeneni, ja se kertoo työn ja opiskelun eroista

Sain yliopiston hallinnosta sähköpostin, jossa ystävälliseen sävyyn kerrottiin, että olen jättänyt tekemättä jotain tärkeää. Minua kehotettiin korjaamaan asia. Olin matkustanut syyslukukauden päätyttyä Jäämeren rannalla sijaitsevaan Murmanskiin. Yliopiston opetuksessa on uudenvuoden tauko, ja minua huvitti nähdä, millaista on maailman suurimmassa napapiirin pohjoispuolisessa kaupungissa syvimmän kaamoksen aikaan. Samalla tarjoutui hyvä tilaisuus harjoitella venäjän puhumista, sillä toisin kuin …

Mistä venäläisessä yliopistossa saa puhua?

Aina silloin tällöin joku kysyy minulta, kerrotaanko venäläisessä yliopistossa vain venäläinen totuus, vai saako siellä puhua vapaasti. Nyky-Venäjähän ei ole vapaa yhteiskunta. Viime aikoina on uutisoitu esimerkiksi uusista laeista, jotka määräävät älypuhelimiin pakollisia sovelluksia ja mahdollistavat  ihmisten määrittelemisen “ulkomaisiksi agenteiksi”. Venäjän sananvapaudesta on oltu huolissaan jo pitkään. Presidentti Vladimir Putinin valtakaudella valtaosa mediasta on otettu …