Archives

Merry Study Break

Joulunaika on täällä USC:n grad schoolissa rauhoitettu maisterinväitösten kirjoittamiselle. Semmoiselle ei nimittäin lukukauden aikana juurikaan liikene aikaa. Syyskauden luennot päättyivät pari viikkoa ennen joulua alkaakseen kevätlukukaudelle vasta tammikuun puolivälissä. Tähän väliin jäävä aika on kehotettu käyttämään Master’s Thesis -nimellä tunnetun lopputyön tekemiseen. Työt sen eteen piti aloittaa jo syksyn puolivälissä, jolloin kiireisin tehtävä oli kolmihenkisen …

Puolet tutkinnosta plakkarissa!

Ensimmäinen puolikas USC Annenbergin Specialized Journalism-opinnoista on nyt takana. Täällä Los Angelesissahan opiskellaan päämääränä maisterintutkinto, joka hyvällä lykyllä on kainalossa jo ensi keväänä.

Opinahjomme, Etela-Kalifornian yliopisto (USC) oli viime lukuvuonna yhdettätoista vuotta peräkkäin Yhdysvaltain kansainvälisin yliopisto. Ulkomaisia opiskelijoita oli kirjoilla 9300 eli seitsemän prosenttia edellisvuotista enemmän, kertovat Los Angeles Timesin käyttämät tilastot.

Unesta ja sen puutteesta

Kulttuurijournalismin professori lentää perjantaisin Seattlesta Los Angelesiin opettamaan ja sitten takaisin. Hän käy joka ilta nukkumaan kello 23 ja herää tekemään töitä kello 03. – Paitsi nyt, kun on kiire. Herään puoli kahdelta, hän kertoo naureskellen. – Ja käyt nukkumaan yhdeltätoista? – Niin juuri. Kun urheilee, pysyy virkeänä.

Sunnuntai-iltapäivän manifesti

Maanantaiaamuni alkavat arkkitehtiosaston hämärässä luokkahuoneessa. Siellä me, seitsemän opiskelijaa ja professori, istumme kuin leirinuotiolla ympyrässä ja annamme ajatusten lentää. Kurssilla on tarkoitus oppia kirjoittamaan arkkitehtuurista ja taiteesta niin, että sitä on muiden mukava lukea. Arkkitehtien on markkinoitava omia töitään, mikä tarkoittaa, että niitä on osattava kuvailla kirjallisesti. Minä, suomalainen ulkomaantoimittaja olen kurssilla opettelemassa, kuinka arkkitehtuurista …

1 17 18 19 20 21 22 23 26