Archives

Voiko huippu-urheilua valmentaa nätisti ja kirjoittaako media liikaa koronasta?

Liian paljon, liian vähän, liian isoin kirjaimin, liian yksipuolisesti? Aika vähän me tiesimme koronaviruksen mahdista viime viikolla, kun keskustelimme Constructive Institutessa Århusissa siitä, miten viruksesta olisi järkevintä raportoida. Keskustelu oli osa säännöllistä Viikon uutinen -harjoitusta, jossa stipendiaatit esittelevät valitsemansa uutisaiheen muille ja sitten keskustellaan. Tarkoitus on pohtia uutisoinnin kulmia ja sitä, mitä aiheen käsittelyssä kenties …

Hajanaisia ajatuksia Silicon Valleysta, journalismista ja kapitalismista

Terveisiä Kaliforniasta! Takana on viikon mittainen opintomatka Århusin fellowsien kanssa Yhdysvaltoihin. Olemme vierailleet perinteisissä toimituksissa, teknologiayhtiöiden pääkonttoreissa sekä Stanfordin ja Berkeleyn yliopistoissa. Olemme tavanneet noin miljoona toimittajaa, lukuisia asiantuntijoita, useiden teknologiafirmojen pomoja, pari diplomaattia ja yhden miljardöörin. Kyllä, söimme aamiaista Snapchatin perustajan Evan Spiegelin kanssa. 29-vuotiaan Spiegelin omaisuus on Forbesin arvion mukaan yli kolme miljardia …

Stipendiaatin välitilinpäätös

Stipendivuosi on puolessa ja on välitilinpäätöksen aika. Yhteenvetona voi todeta, että Tanskassa on ollut kivaa ja mielenkiintoista ja mikä parasta, lukuvuosi parani loppua kohden. Olen oppinut uutta (jee!) ja ennen muuta kyennyt tarkastelemaan journalismia hiukkasen uudenlaisesta kulmasta. Olen tutustunut 11 uuteen kollegaan ja oppinut tuntemaan heidän ajatteluaan. Lisäksi olen tavannut ison joukon hyvin erilaisten alojen …

Kuka päättää median agendan, asiat joista kannattaa pitää kiinni sekä pari kysymystä Århusista

Parasta HS-stipendiaatin elämässä on, että täällä Århusissa käydään muualla yhä harvinaisemmaksi käynyttä journalismikeskustelua. Marraskuussa olemme keskustelleet vilkkaasti muun muassa siitä, kuka asettaa median agendan. Poliittisen viestinnän ammattimaistuminen merkitsee, että poliittisella eliitillä ja medialla on jatkuvaa rajakiistaa pelisäännöistä. Pohjoismaissa toimittajat ovat tottuneet siihen, että esimerkiksi hallituksen jäsenet ovat median saatavilla: päättäjän saa puhelimen päähän kommentoimaan suhteellisen …

Happy news? 3 väärinkäsitystä ja keskeneräisyyden ylistys Århusista

Kuka muistaa, kuinka Time-lehti vuonna 2008 esitteli vuoden henkilönä Mark Zuckerbergin, Facebookin perustajan? Tuolloin uskottiin yleisesti, että sosiaalinen media tekisi maailmasta yhteisöllisemmän ja – todellakin – ystävällisemmän paikan. Sosiaalinen media antaisi äänen niin sanotuille tavallisille ihmisille ja panisi viestimet kuuntelemaan yleisöjään tarkemmin. Odotukset olisivat tuskin voineet mennä pahemmin pieleen. Sosiaalisesta mediasta tuli tunnetusti valtava likakaivo, …

1 4 5 6 7 8