Yearly Archives: 2022

Entisen Neuvostoliiton alueen kuohut kantautuvat kauas

Vuosi alkoi haastavissa merkeissä niin koronan omikronmuunnoksen kuin lehdistönvapaudenkin kannalta. Saavuin Wieniin tammikuun toisella viikolla, jolloin koronatartuntojen käyrät osoittivat lähes pystysuoraan ylöspäin. Suomen kinosten keskeltä plussakelien Itävaltaan saapuminen tuntui toiselta maailmalta. Koronasta huolimatta kaduilla liikkuu paljon ihmisiä, eikä lumesta ja pakkasesta ole tietoakaan. Itävallan suhtautuminen koronavirukseen on Euroopan tiukimpia. Maa otti helmikuun alussa ensimmäisenä EU-maana …

Pelkään, että järkevin ja hyödyllisin mediakritiikki jää antamatta

Vuonna 2018 julkaistun tutkimuksen mukaan enemmistö luottaa Suomessa perinteisen median antamaan kuvaan väkivallasta. Vastaajista kuitenkin noin kolmannes koki median suojelevan väkivaltaa tekeviä ryhmiä. Lähes joka viides uskoi median vähättelevän väkivaltarikollisuutta. Epäluottamus perinteistä mediaa kohtaan oli suurempaa muun muassa miesten ja matalasti koulutettujen keskuudessa. Koetulla epäluottamuksella oli myös yhteys sosiaalisen median ja vaihtoehtoisten tietolähteiden käyttöön rikostiedon …

Berliini on ihana paikka lapsiperheelle, vaikka leikkipuistossa taistellaankin keinuvuoroista

Kun muutin perheeni kanssa syys-lokakuun vaihteessa Berliiniin, lapseni oli yhdeksän kuukauden ikäinen ja vanhempainvapaani juuri loppumassa. Vauvan kanssa ulkomaille muutto ei ole ikinä ihan pikkujuttu, ja etukäteen jännitin monia asioita. Miltä suurkaupungissa asuminen tuntuisi? Sopeutuisiko lapsi? Suostuisiko hän syömään saksalaista ruokaa? Jännitin turhaan. Menomatkalla lentokoneessa vauva nukkui koko matkan, vaikka olin varautunut kahden tunnin taukoamattomaan …

Halaus hongkongilaisille

Halaus hongkongilaisille

Tapasin hongkongilaisen ystäväni heti muutettuani tänne. Iloinen, vaikuttavan CV:n omaava, kokenut journalisti, joka puhui intohimoisesti Hongkongista. Puheen sävy alkoi kuitenkin vuoden loppua kohden muuttumaan yhä huolestuneemmaksi, ja uutiset Hongkongin lehdistön tilanteesta vakaviksi. Mitä ihmettä tapahtuu Hongkongissa? Vuonna 1997 Kiinalle Britannialta palautettu Hongkong vaikuttaa vähä vähältä menettävän Yksi maa, kaksi järjestelmää -periaatteen, josta sovittiin luovutuksen yhteydessä. …

Ei jäähyväisiä vaan ”bis gleich”, nähdään pian!

Harjoittelujaksoni lähestyessä loppuaan pääsin vielä osallistumaan IPI:n lehdistönvapausdelegaatioon Kreikkaan. Koronavirustilanteen vuoksi haastattelimme toimittajia, päätoimittajia, juristeja ja liittojen edustajia videopuheluiden välityksellä. Kreikkalaisten toimittajien turvallisuus sekä mediayhtiöiden taloudellinen tilanne ja journalistinen riippumattomuus ovat vaakalaudalla, ja kuulimme toinen toistaan surkeampia tosielämän tarinoita haastattelemiltamme ihmisiltä. Keskustelimme esimerkiksi toimittaja Giorgos Karaivazin pojan kanssa. Hänen isänsä murha on edelleen selvittämättä, mikä …