Yearly Archives: 2020

Stipendiaatin välitilinpäätös

Stipendivuosi on puolessa ja on välitilinpäätöksen aika. Yhteenvetona voi todeta, että Tanskassa on ollut kivaa ja mielenkiintoista ja mikä parasta, lukuvuosi parani loppua kohden. Olen oppinut uutta (jee!) ja ennen muuta kyennyt tarkastelemaan journalismia hiukkasen uudenlaisesta kulmasta. Olen tutustunut 11 uuteen kollegaan ja oppinut tuntemaan heidän ajatteluaan. Lisäksi olen tavannut ison joukon hyvin erilaisten alojen …

Yliopisto on paimeneni, ja se kertoo työn ja opiskelun eroista

Sain yliopiston hallinnosta sähköpostin, jossa ystävälliseen sävyyn kerrottiin, että olen jättänyt tekemättä jotain tärkeää. Minua kehotettiin korjaamaan asia. Olin matkustanut syyslukukauden päätyttyä Jäämeren rannalla sijaitsevaan Murmanskiin. Yliopiston opetuksessa on uudenvuoden tauko, ja minua huvitti nähdä, millaista on maailman suurimmassa napapiirin pohjoispuolisessa kaupungissa syvimmän kaamoksen aikaan. Samalla tarjoutui hyvä tilaisuus harjoitella venäjän puhumista, sillä toisin kuin …

1 8 9 10 11