Monthly Archives: syyskuu 2019

Aikaa ajatella, sanoivat kaikki 12

Elokuun lopussa istuimme Constructive Instituten oleskelutilan sohvilla kertomassa, miksi olimme täällä. Edessämme pöydillä oli voisarvia ja kahvikoneen paahtamaa kahvia. Tarinamme poikkesivat, mutta loppu oli kaikilla yhteinen. ”Niin, ja olen täällä, koska olen tehnyt journalistin töitä pitkään ja haluaa aikaa ajatella.” Ajasta ja erityisesti ajattelusta on ilmeisesti tullut kaikkialla hälyttävän niukka resurssi, jota saadakseen ihmisen on …

“Stressaaminen kannattaa aina” ja muita neuvoja työpaikan löytämiseen

Ihana kiinalainen opiskelukaverini sai juuri työpaikan datajournalismiin erikoistuneesta mediayhtiöstä Kiinasta. Työ alkaa heinäkuussa 2020. Jos suomalaisten mediatalojen pian käynnistyvä kesätyörumba tuntuu aikaiselta, hurjalta tuntuu myös kiinalainen järjestelmä. Kaikki, jotka valmistuvat ensi keväänä ja joilla ei juuri ole aiempaa työkokemusta, hakivat töitä tämän vuoden elokuun aikana. Jos ”yhteishakuun” ei osallistu, vastavalmistuneen vaihtoehdot ovat vähissä, ystävä kertoo. …

Journalismin supertähtiä ja voihin kaiverrettuja prinsessoja

Kuulumisia täältä kuplasta, aikakapselista, karusellista nimeltä World Press Institute! Välillä pitää hengittää syvään kuumaa ja kosteaa Washington D.C:n ilmaa ja muistuttaa itseään, että tämä on totta ja tapahtuu minulle juuri nyt. Stipendiaattina aika kulkee kahta rataa: päivät kiitävät ohi nopeasti, juosten tapaamisesta toiseen, amerikkalaisella tehokkuudella, jossa ei aina ole sijaa lounaan syömiselle. Mutta koska asioita …

Pietarissa tiedetään, mihin keskustan puheenjohtaja pyrkii

Tieto Suomen keskustapuolueen ylimääräisestä puoluekokouksesta kiiri Kouvolasta nopeasti tänne Pietariinkin. Kun Katri Kulmuni valittiin puolueen puheenjohtajaksi, uutinen siitä ilmestyi Pietarin eurooppalaisen yliopiston verkkoetusivun pääuutiseksi. Nyt kaikki yliopistolla tietävät, kuka Kulmuni on. Uutinen putkahtaa näytölle ensimmäisenä, kun kirjautuu esimerkiksi tietojärjestelmään, jota yliopistolla käytetään opettajien ja opiskelijoiden väliseen tiedonvaihtoon. Suomen toiseksi suurimman hallituspuolueen johtajavalinta ei ole Venäjällä …