Monthly Archives: maaliskuu 2018

Spring Break ja paratiisi hurrikaanien välissä

En olisi kuuna päivänä uskonut 1) viettäväni Spring Breakia, eli hiihtoloman Yhdysvaltalaista vastinetta opiskelijoille ja 2) viettäväni sitä Karibialla. Nämä asiat kuitenkin tapahtuivat ja, kyllä: se oli ihmeellistä. Kevätloman kohteeksi valikoitui Puerto Rico, Yhdysvaltoihin kuuluva itsehallintoalue. Puerto Ricosta uutisoitiin paljon Yhdysvalloissa, kun Maria-hurrikaani pyyhki Karibian saarten yli syyskuussa 2017 aiheuttaen valtavia materiaalisia tuhoja sekä Puerto …

Kaupankäyntiä ”keltaisten lehmien” kanssa

Lipputrokarien kanssa asiointi on sekä hyvää kielitreeniä että ikkuna Kiinan jalkapallon rakenteellisiin ongelmiin. Kävin syksyllä ahkerasti kahden Kiinan superliigassa pelaavan shanghailaisen jalkapalloseuran Shanghai Shenhuan ja Shanghai SIPG:n otteluissa. Olen jatkanut harrastusta uuden liigakauden käynnistyttyä nyt maaliskuussa. Minua on askarruttanut jo pitkään se, miksi lippuja peleihin on lähes mahdotonta saada virallisia reittejä, vaikka stadionit eivät ole …

Vaalit autoritaariseen tapaan – mitä tutkimus kertoo vaaleista Venäjällä?

Venäjällä äänestetään sunnuntaina presidentinvaaleissa, jotka eivät ole demokraattiset ja joiden voittaja on jo etukäteen tiedossa. Kun vaalien koko idea tuntuu olevan hukassa, herää kysymys: Miksi järjestää isolla vaivalla vaalit, jos vallanpitäjiä ei ole tarkoituskaan haastaa, saati vaihtaa? Onko vaaleista autoritaariselle johtajalle jotain hyötyä? Opiskelen täällä politiikan tutkimusta, joten vaalit ovat luonnollisesti tapetilla luennoillakin. Kaikenlaisten mielipiteiden, …

Nukkumatti ja kylmä sota – Kuinka partaveikko päätyi Suomen televisioon ja Lapin luontoon

Tv-ohjelmien ja -dokumenttien tekijänä olen kiinnostunut tarinoista – erityisesti sellaisista, joissa tavalliset ihmiset sattuvat keskelle jotain suurempaa. Aiheet voivat olla hyvinkin erilaisia, mutta niiden kiinnostavin puoli ovat minulle lähes aina ihmiset, jotka tempautuvat pois arjestaan. Kiinnostus ihmisten tarinoihin on tuonut minut myös Berliinin. Erityisesti minua kiinnostaa kylmä sota, joka oli täällä läsnä muurin muodossa. Berliiniläisille …