Monthly Archives: tammikuu 2018

Pietarissa – vihdoin! Mutkien kautta kiinni opintoihin

Pietarin Eurooppalaisen yliopiston narikanvalvojalla on hyvin aikaa neuloa sukkaa. Naulakoissa roikkuu vain muutama takki, ja yliopiston käytävät kaikuvat tyhjää. Opiskelijat puuttuvat kokonaan, vaikka lukukauden pitäisi olla täydessä vauhdissa. Helsingin Sanomain säätiön yhteistyökumppani Eurooppalainen yliopisto joutui yllättäen reilu vuosi sitten ongelmiin viranomaisten kanssa. Vaikeuksien on arveltu johtuvan yliopiston kriittisestä otteesta ja vapaamielisyydestä, koska viranomaisten nimeämät rikkeet …

Facebook tappoi uutisen – eläköön uutinen!

Vuosi alkoi blogissani viimeksi lupauksilla. (Kiitos kysymästä, ihan hyvin menee niiden suhteen.) Ennustamaan en ryhtynyt, vaan lueskelin mielenkiinnolla, mitä media-alan oraakkelit sanoivat tulevasta. Yksi ennustuksista oli ylitse muiden; Facebook tulee tekemään vuoden aikana jotain, ettei se menettäisi valta-asemaansa kahden miljardin ihmisen sosiaalisena verkostona. Kauan ei muutosta tarvinnut odottaa. Tammikuun 12. Päivä Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg …

Pyhät mangot ja kielletty Nalle Puh

Kiinan kulttuurivallankumous päättyi yli 40 vuotta sitten, mutta sen aiheuttamat haavat ovat vielä kovin tuoreita ja pinnalla. Niitä näkee maassa koko ajan. Esimerkki: luin hiljattain loppuun Kiinan tunnetuimman scifi-kirjailijan Cixin Liun romaanin Three Body Problem. Kirja alkaa kohtauksella, jossa neljä teini-ikäistä punakaartilaistyttöä pieksee kuoliaaksi ”porvarilliseen” suhteellisuusteoriaan sitkeästi uskovan professorin. Myöhemmin tämän tytär on töissä salaisella …

Saksa on tehokas mutta ei notkea

Saksa on tehokas mutta ei notkea

Saksa on muodollinen, jäykkä, byrokraattinen ja vanhanaikainen. Näitä sitkeitä mielikuvia eivät ensimmäiset kuukaudet Berliinissä ole onnistuneet kumoamaan. Toisaalta ne eivät ole koko totuus, ja omalla erikoisella tavallaan hommat kiistatta toimivat. Tässä muutama arkinen kokemus siitä, miten asiat hoituvat ja eivät hoidu: Kun muuttaa Berliiniin – kuten perheemme alkusyksystä teki – pitää rekisteröityä kaupungin asukkaaksi. Tämä …

Yhteisöllisyydestä ja asuntosäätämisestä

Asumisen järjestäminen on ruuhkaisissa suurkaupungeissa tunnetusti hankalaa. Pahamaineisen hankalaa se on kuitenkin New Yorkissa. Hetken ihmeteltyä New Yorkia ensimmäisestä Ridgewoodin asunnosta käsin, totesimme pian suomalaisen kämppikseni kanssa, että tarvitsemme isomman asunnon. Ongelmana ensimmäisessä oli lähinnä, että se oli pohjaltaan railroad, meillä oli liian pienet huoneet ja äänieristys huoneiden ja talon rappukäytävän välillä oli olematon. Halusimme …