Yearly Archives: 2017

Aika kortilla ja koulutus kallista

Monella tapaa opiskelu New York Universityssa ei poikkea siitä maksuttomasta koulutuksesta, josta olen saanut nauttia Metropolian ammattikorkeakoulussa ja myöhemmin Tampereen yliopistolla. Tekniikkaa, kuten koululta lainattavia kameroita, ohjelmia sekä opetustiloja verratessa tämä ei juuri eroa suomalaisista verrokeistaan, mutta opetuskulttuuri jo eroaa. Sekä Suomessa, että täällä Yhdysvalloissa on loistavia opettajia, mutta ainakin tässä vaiheessa tuntuu, että NYU:ssa …

Nyt vähän hävettää

Nyt vähän hävettää

Tapasin Suomessa aika monta Oxfordin käynyttä toimittajaa ennen tänne tuloani. Lähes poikkeuksetta he kaikki sanoivat, että stipendivuodessa parasta ovat muut ohjelmaan osallistuvat toimittajat. Olen varma, että kolmen lukukauden jälkeen totean saman. Kolmen ensimmäisen viikon aikana olen saanut jakaa työmme iloja ja suruja niin seminaareissa kuin niiden ulkopuolella. Kuulen, ettei pakistanilainen toimittaja voi kirjoittaa armeijaa kriittisesti …

Kielipuoli toimittaja

Kielipuoli toimittaja

Jokaisen toimittajan pitäisi vähintään kerran elämässään kirjoittaa juttu jollain muulla kuin omalla äidinkielellään. Neljän kuukauden aikana olen kirjoittanut luentopäiväkirjoja, lehtijuttuja, radiokäsikirjoituksia, esitelmiä, kotitehtäviä ja juttutarjouksia englanniksi ja tajunnut, miten helposti omat ajatukset tulee suomeksi paketoitua kikkaillen. Kielen rytmillä ja sävyllä leikkiessä hukkaa helposti sen, mitä pohjimmiltaan haluaa lukijalle välittää. USC:ssa olen palautunut toimittamisen oppikouluun: suomalaisella …

Startup-henki tarttuu myös toimittajaan Los Angelesissa

USC Annenbergin Specialized Journalism -ohjelmassa on parasta se, että kurssitarjottimensa voi rakentaa melko vapaasti. Kursseja saa valita muistakin tiedekunnista ja vuoden aikana on mahdollisuus joko sukeltaa todella syvälle omaan erikoisalaansa tai laajentaa näkemystään valitsemalla kursseja monelta eri opintosuunnalta. Minä valitsin lähinnä datan visualisoimiseen, multimediatuotantoon ja -ohjelmointiin sekä digitaalisen journalismin tuotteistamiseen keskittyviä kursseja. Haluan oppia uutissovellusten …

Ja vielä kerran valeuutisista

Ja vielä kerran valeuutisista

Lokakuu lehdistönvapauden maailmassa on pitänyt sisällään muun muassa maltalaisen toimittajan murhan autopommilla, venäläistoimittajan puukotuksen moskovalaisen radiokanavan studiossa ja sarjan oikeudenkäyntejä Turkissa. Kiireestä huolimatta laitoimme käyntiin mielenkiintoisen sivuprojektin. Päätimme kartoittaa valeuutisten levinneisyyttä, hyväksikäyttöä, vaikutusta ja itse määritelmää eri EU-maissa. Yhdeksi maista valikoitui Suomi. Suomalaismediassa keskustelu valeuutisista ja disinformaatiosta kävi parin viime vuoden aikana kuumana muun muassa …

1 2 3 4 5 6 15