Yearly Archives: 2017

Paniikki New Yorkissa

Paniikki New Yorkissa

Perjantaina 2.9. oli viimeinen työpäivä lähes viiden kuukauden työputkessa ja sunnuntaille oli lento New Yorkiin. Olin sopinut Suomesta viikkoa aiemmin New Yorkiin muuttaneen ystäväni kanssa, että hän olisi sunnuntai iltana odottamassa minua asunnossamme Queensista kun saapuisin kentältä. Kuitenkin taksissa matkalla uuteen kotiin sain tekstiviestin, jossa kertoi, että oli vahingossa jäänyt jumiin erään kollektiivin maatilalle jonnekin …

Toimittajia uhkaillaan nyt enemmän kuin koskaan, eikä Suomi ole poikkeus

Tämän kuun lopussa Etyjin päämajassa Wienissä järjestettiin seminaari ja työpaja naisjournalistien turvallisuuteen liittyen. Mukana oli kouluttajia Euroopasta ja Yhdysvalloista sekä tietysti toimittajia, joista lähes jokainen paikalla ollut oli kokenut uhkia tai ahdistelua jossain muodossa. Olin paikalla, sillä International Press Institute (IPI) tuottaa yhdessä Etyjin kanssa lyhyen dokumenttielokuvan sekä sarjan haastatteluja aiheeseen liittyen. Mukana hankkeessa on …

Punaiset 6, Siniset 1

Punaiset 6, Siniset 1

Shanghain paikallisottelussa kaupungin sisäiset jännitteet tulevat näkyviin. Kävin katsomassa, kuinka Shanghai SIPG  kohtasi perinteikkään Shanghai Shenhuan. Ennen kuin lähdin stipendiaatiksi Shanghaihin, ehdin työskennellä lähes 15 vuotta Ilta-Sanomien urheilutoimituksessa. Urheilu – ja etenkin oma leipälajini jalkapallo – on siis ollut minulle jo pitkään luonteva tapa tutustua uusiin kulttuureihin. Kun huomasin Kiinan jalkapalloliigan otteluohjelmassa Shanghain paikallisottelun SIPG-Shenhua, …

Maa, joka ei ole vieläkään toipunut – Ensihavaintoja Yhdysvalloista

Yritin kirjoittaa ensimmäisen stipendiblogini jostain aivan muusta kuin “siitä presidentistä”, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Olen ollut Yhdysvaltain opintomatkalla runsaan kuukauden, ja päivästä ja kohtaamisesta toiseen herra Donald Trump on kulkenut mukana ikään kuin kolmantena pyöränä. Politiikan toimittajat ja -tutkijat, ilmasto- sekä maahanmuuttoasioiden asiantuntijat, ex-diplomaatit – keneltäkään ei ole herunut tukea Trumpille. He kertovat hämmennyksestä, pelosta, …

10 vinkkiä, joiden avulla kirjoitat parempia terveysjuttuja

Brittitabloidi The Daily Express julkaisi 16. maaliskuuta jutun, jonka mukaan juuston syöminen lisäisi rintasyövän riskiä. Vain päivää myöhemmin oman juustouutisensa tarjosi toinen iltapäivälehti The Sun: ”Juuston syöminen laihduttaa eikä vahingoita sydäntä”, lehti väitti. Ei ole ihme, että terveysjournalismilla on huono maine. Lööppien perusteella syövän voi saada suunnilleen kaikesta, ja yhtenä päivänä maito laihduttaa ja seuraavana …

1 2 3 4 5 6 7 8 15