Yearly Archives: 2017

Välitilipäätös ja 3+1 lupausta uudelle vuodelle

Oppivuodestani on kulunut ensimmäinen kolmasosa. Seuraa pieni inventaario, mitä Michaelmas-lukukaudesta jäi taskuun. Reuters-insituutin luentojen puhujista jäivät päällimmäisenä mieleen toimittajat, joista useat tunnustivat olevansa välillä ymmällään nykymenosta. Maailma ei ole enää niin ennustettava kuin ennen: toimituksissa ei huomattu 2000-luvun lopun talouslamaa, eikä etenkään Trumpin valtaannousua. Tämän tunnustuksen jälkeen instituutissa vieraillut Washington Postin politiikan toimittaja Frances Stead …

Toimittamista syytteen pelossa

Toimittamista syytteen pelossa

Juuri päättyneen syyslukukauden alussa istuin pari aamupäivää luennoilla, joiden aikana asianajaja kertoi meille Yhdysvaltain julkisuus- ja julkaisulakipykälistä. Hän muistutti, että ne kannattaa opetella kunnolla, koska ”someone will always sue”. Samaa hoki opettajani, jonka kurssilla perehdyin elokuvatuottamisen alkeisiin. Hän toisteli, että tuottajan tärkein ja paras ystävä on lakimies, joka käy jokaisen paperin läpi tiheällä kammalla nurkan …

Talven pimeyteen on vaikea tottua

Vuosi on puolivälissä. On läjä asioita, joihin olen Los Angelesissa ehtinyt tottua, vaikka ne aluksi yllättivätkin. Tässä niistä muutama. 1) Sisällä on aina kylmempi kuin ulkona. Tämä pätee niin autoon, asuntoon, luentosaliin kuin mihin tahansa julkiseen tilaan. Olen tietääkseni kaikkien aikojen ensimmäinen USC-stipendiaatti, joka ei asu Santa Monicassa. Santa Monica on oma kaupunkinsa Los Angelesin …

Annenbergin syyslukukausi kuvina

USC Annenbergin maisteriohjelma käynnistyi kesän intensiivikurssilla, jolla kerrattiin journalismin perusteet pikakelauksella aasta ööhön sekä opeteltiin tärkeimpiä teknisiä taitoja: järjestelmä- ja videokameroiden käyttöä, äänitekniikkaa ja videoiden editointia, designia ja datavisualisointia sekä koodaamista ja julkaisutekniikoita. Kymmeneen vuoteen en ollut tehnyt katugallupia, joten kertaus tuli tarpeeseen. Kesäkurssini dream team: Tianle Wu Kiinasta, Paula Lyonze Yhdysvalloista ja Serena Hou …

Harmaantuvat pandat

Harmaantuvat pandat

Kiina vanhenee hurjaa vauhtia. Se näkyy kotikulmillanikin, sillä naapuruston aukiot muuttuvat iltaisin paikallisten mummojen tanssisaleiksi. Kotini vieressä sijaitsevan Tongji-yliopiston metroaseman ympärillä on kolme pientä aukiota. Yhdellä niistä paikalliset vanhat rouvat tanssivat iltaisin viuhkatanssia perinteisen musiikin säestämänä. Toisella aukiolla musiikki on modernimpaa ja koreografiat samoin. Kolmannen aukion keskellä on sähköinen nuotio, ja tanssijat esittävät jotakin Kiinan …

1 2 3 4 15