Monthly Archives: heinäkuu 2017

Turkissa alkoi näytösoikeudenkäynti lehdistönvapautta vastaan – ja täällä minä istun toimistolla

”En ole täällä siksi, että autoin terroristiryhmää, vaan siksi, että olen toimittaja.” Kutakuinkin näin sanoi puolustuspuheenvuorossaan turkkilainen toimittaja Kadri Gürsel viime maanantaina. Gürsel on turkkilaisen Cumhuriyet – lehden kolumnisti ja International Press Instituten (IPI) hallituksen jäsen. Tällä viikolla hän vastaa terrorismisyytöksiin 16 muun Cumhuriyetin työntekijän kanssa Istanbulissa. Gürselia odottaa pahimmassa tapauksessa 15 vuoden vankeustuomio, joitain …

Donald Trump – parasta mitä journalismille on tapahtunut vuosiin

Kun Yhdysvaltain 45. presidentti Donald Trump vannoi tammikuussa 2017 virkavalansa, toimittajat ympäri maailman seurasivat tapahtumaa hämmennyksen vallassa. Vaihtoehtoisia faktoja, nepotismia, salailua ja uhkailua suosiva presidentti on epäilemättä suuri uhka läntiselle demokratialle ja sananvapaudelle. Trump on julistanut sodan mediaa vastaan – mutta samaan aikaan tehnyt talousvaikeuksien keskellä painivalle lehdistölle ison palveluksen. Newsonomics-sivusto raportoi maaliskuussa Yhdysvaltalaisen laatumedian …

Älä sekoita Kiinaa kiinalaisiin ja muita Shanghai-oppeja

Mielikuvissani olin ajatellut, että kirjoitan tämän postauksen viimeisinä päivinäni Shanghaissa. Istun vähän haikeana takaikkunan ääressä, juon teetä, kuuntelen, kun pihan eläkeläiset käyvät taas kiivasta väittelyä (jota en ymmärrä) ja summaan Kiinan-vuoden muutamaan viisaaseen kappaleeseen, joissa olen oivaltanut jotain tärkeää Kiinasta ja kiinalaisista. Todellisuudessa viimeiset päivät Shanghaissa menivät jotenkin näin: Kodissamme oli käynnissä kaoottinen matkalaukkutetris, jossa …

Tällaista on elämä Oxfordin akateemisessa kuplassa

”Oletko sä pelannut hevospooloa?” kysyn uudelta tuttavaltani, kun ohitamme kadulla joukon liian vähissä vaatteissaan tupakoivia kovaäänisiä opiskelijoita. ”Kerran”, tuttavani vastaa ja nauraa. ”En osannut”. ”Entä metsästänyt kettuja?” jatkan ja vilkaisen häntä varmistaakseni, että hän ymmärtää minun vitsailevan. ”Metsästänyt kettuja? No en!” hän sanoo ja minä yritän arvioida, näyttääkö hän loukkaantuneelta. Kesää lupaileva ilta on taittumassa …

Kymmenen teesiä terrorismista, mediasta ja Euroopan tulevista haasteista

Homma alkaa olla paketissa. Palautin juuri terrorismin ja median dilemmaa käsittelevän lopputyöni täällä Berliinin Freie Universtitätissä. Sillä on kieltämättä aika mahtipontinen otsikko: ”Dont Play Into Their Hands. What Every Journalist Should Know About The Media Strategies of Isis and al-Qaida”. Työni tulee toivoakseni myöhemmin tarjolle online. Ennen sitä ajattelin julkaista tässä blogissa lyhennettynä joitakin johtopäätöksiäni …