Monthly Archives: maaliskuu 2017

Terrori-iskun tapahtuessa toimi näin

Osallistuin viime viikolla Berliinissä saksalaisen terrorismintutkimusverkoston työpajaan. Kaksipäiväisessä seminaarissa kuulin mielenkiintoisia alustuksia siitä, millaisia tutkimusprojekteja Saksassa on meneillään. Esimerkiksi Mainzin yliopistossa islamintutkijoista sekä media- ja populaarikulttuurintutkijoista koottu monitieteellinen asiantuntijaryhmä analysoi ja arkistoi jihadistijärjestö Isisin propagandamateriaalia. Radikalisoitumista ehkäisevä järjestö testaa parhaillaan, miten Isisistä loikanneiden paljastuskertomukset ja niistä tehdyt videot vaikuttavat ääriajatteluun kallellaan oleviin eurooppalaisiin musliminuoriin. Yhden …

Titanic-huijauksesta valetoimittajiin – ja pari omaa mokaani

Miten sinisilmäisiä me lännessä olimmekaan Venäjän propagandan edessä vielä kymmenen vuotta sitten! Tämä tuli mieleeni, kun kuulin alkuviikon ylioppilaskirjoitusten äidinkielen aineistokokeesta, jonka yhdeksi aiheeksi oli päässyt Bonnierin Suuren Journalistipalkinnon 2007 voittanut Titanic-paljastus. Äidinkielenkokeen aineistomateriaaliksi oli annettu Jari Aleniuksen Ilta-Sanomiin kirjoittama juttu, jossa käsiteltiin Venäjän Pohjoisnapasukelluksen aikaista kuvahuijausta. Aineistotehtävän toimeksianto kuului seuraavasti: -Pohdi yksilön mahdollisuuksia paljastaa …

Lumimyrsky lamautti metropolin

Lumimyrsky lamautti metropolin

Lumimyrskyn lähestyessä koko New York huokaisee – osa helpotuksesta, osa turhautumisesta. Missä määrin kummasta, on vaikea sanoa. Ehkä 50-50. Lumi tarkoittaa, ettei kotoa pääse pois. Bussit pysähtyy, koulut ja julkiset rakennukset suljetaan, kuntosalikin menee kiinni. Junat kulkevat sunnuntaiaikataululla jos kulkevat. Maailman kiireisin, nopealiikkeisin ja suorituskeskeisin kaupunki hidastuu lähes pysähdyksiin. Suomalainen naureskelee, mutta kolmen miljoonan työmatkalaisen …

Kahden vesihanan pesuallas jaksaa kummastuttaa – syy erikoiseen järjestelmään löytyy brittitalojen ullakolta

Oxfordin-kotimme kylpyhuoneen pesualtaasta sojottaa kaksi hanaa. Toisesta virtaa liian kylmää vettä, toisesta liian kuumaa. Pese siinä sitten käsiä. Jokainen Britanniassa matkustanut on varmasti törmännyt muinaishistorialliseen hanajärjestelmään. Vaikka joihinkin uusiin tai remontoituihin taloihin on asennettu moderneja sekoittajia, lukuisista löytyy yhä perinteinen kahden hanan järjestelmä. Kädet pestään pikaisesti kylmällä vedellä. Esimerkiksi parranajoa varten pesualtaaseen laitetaan tulppa ja …

Parhaissa romansseissa toinen osapuoli on aluksi hieman vaikea

Fudanissa alkoi viime viikolla kevätlukukausi. Kampuksen valtasi tuttu pyöräruuhka. Katuruokaa, eläviä lemmikkikaneja ja kopioituja koulukirjoja kaupustelevat kärryt rullasivat paikoilleen. Mutta puolessa vuodessa moni asia oli muuttunut. Kun syyslukukauden alussa käytävillä seisoi jännittyneitä opiskelijoita skannaamassa toisiaan tutkivin katsein, nyt halailtiin ja poskisuudeltiin: Miten meni Koreassa? Oliko ihana nähdä perhettä Ghanassa? Suuri osa ulkomaalaisista opiskelijoista oli matkustanut …