Yearly Archives: 2016

Oxfordissa opiskellut eliitti johti Brexit-kapinaa

Tuuli puhaltaa pitkin pimeää Merton Streetiä Oxfordin keskustan liepeillä. Se heiluttaa Euroopan unionin tähtilippua, joka roikkuu yksinäisenä vanhan tiilitalon erkkerin ikkunasta. Talon asukas ei ole hiljaisine protesteineen yksin. Kesäkuun Brexit-äänestyksen tulos järkytti Oxfordissa, missä yli 70 prosenttia äänesti Britannian EU-jäsenyyden puolesta. Moni ihmetteleekin, keitä ne 30 prosenttia oikein olivat. Olemme asuneet Oxfordissa lähes kaksi kuukautta, …

Odotettu puhelinsoitto ja prinssin tyttöystävä

Kirjeenvaihtajataudiksi kutsutaan olotilaa, jossa vieraantuu kotimaansa todellisuudesta ja alkaa pitää asemamaansa pieniäkin risahduksia raportoimisen arvoisena myös Suomessa. En ole koskaan ollut kirjeenvaihtajana, mutta täällä havaitsen samanlaisia oireita: ympärillä tapahtuu paljon mielenkiintoista, joka varmasti kiinnostaisi Suomessa! Tai sitten ei. Mutta teen silti pienen mediakatsauksen. Mistä muusta Britanniassa on viime viikkoina puhuttu paitsi Brexitistä ja Trumpista? Yksi …

Onnea Yhdysvallat! Teillä on uusi presidenttipari!

Hetki oli monella tavalla epätodellinen. Donald ja Melania Trumpin hymyilevät kuvat ovat juuri ilmestyneet isolle valotaululle Time Squarella. Melania upeassa, valkoisessa kokovartalomekossa, Donald hymyilevänä, vaimoaan kädestä kevyesti pitäen. Onnea Yhdysvallat!  Olette juuri saaneet uuden presidenttiparin! Kello on puoli neljä aamuyöstä. Meistä alusta asti harvalukuisesta yleisöstä on yhä harvempi paikalla. Tätä hetkeä on edeltänyt usean tunnin …

Miksi sanotaan 37 tunnin työviikkoa? Osa-aikaiseksi!

Ensimmäiset kuukaudet vuoden kestävästä harjoittelustani ovat yllättäen kadonneet jonnekin ja nyt jo ripustetaan joulukoristeita. En ole varma, onko syyskuussa alkanut jetlag vieläkään täysin ohi. New Yorkin työrytmi on jotain aivan muuta. Totesin sen jo ensimmäisellä viikolla, kun vaihto-yliopiston proffa kysyi, miksi 37 tunnin työviikkoa kutsutaan. ”Osa-aikaiseksi”, hän huutaa ja nauraa. Sukkuloin kahden osa-aikaisuuden välillä: vietän …

Pietarin arkea: Vesivahinko ja outoa kaasunhajua

Opiskeluelämäni arkeen Pietarissa on mahtunut jo monenlaisia ongelmanratkaisutilanteita, joihin ei tarvitsisi koskaan törmätä Suomessa ainakaan aivan vastaavassa muodossa. Ensimmäinen järkytys tuli vesivahingon muodossa. Odottelin ilmojen kylmetessä jo kärsimättömänä hetkeä, jolloin talomme keskuslämmitys kytkettäisiin päälle ja lämmitin sillä aikaa asuntoani lämmöntasauksen hätävaraksi hankitulla pienellä sähkökäyttöisellä öljypatterilla. Mutta asunnon varsinaiset vesilämmitteiset patterit pysyivät aina vaan kylminä. Kunnes …

1 2 3 4 5 6 18