Yearly Archives: 2016

Mitä oikein ajattelemme meistä?

Mitä oikein ajattelemme meistä?

”Mitä te oikein ajattelette meistä?” Olemme nyt reissanneet 10 hengen toimittajaryhmämme kanssa ympäri Yhdysvaltoja puolentoista kuukauden ajan ja sama kysymys on toistunut ihan kaikkialla:  Minnesotan preerioilla, itärannikon suurkaupungeissa, Kalifornian rennoilla rannoilla ja syvällä etelän kuumuudessa. Suomalainenhan se kai perinteisesti miettii mitä muut hänestä ajattelevat, mutta Donald Trump on sekoittanut amerikkalaistoimittajien pasmat. ”Teidän mielestänne tämän täytyy …

Kun ”eläkeläinen” oli tuplamaisteriksi tulla

Opintojeni alkuun Pietarin Eurooppalaisessa yliopistossa mahtuu jo monenlaisia seikkailuja, joten lienee aika purkaa osa niistä ensimmäiseen blogikirjoitukseen. Edellinen ”eka koulupäiväni” oli tasan 30 vuotta sitten vuonna 1986 Jyväskylän yliopistossa, kun Neuvostoliitto oli vielä ainakin näennäisesti voimissaan ja aloitin maisterinopinnot venäjän kielessä ja kirjallisuudessa. Siitä ei kulunut kuitenkaan kuin hetki, kun kylmän sodan maailma alkoi mullistua …

Columbiassa professori opettelee ensimmäiseksi etunimesi

”Ai opiskelet Columbiassa?! Fantastic! Congratulations!” Näin keskustelu yleensä alkaa, kun kerron täällä Yhdysvalloissa aloittaneeni juuri opiskelut Columbian yliopiston journalismikoulussa. Columbia nauttii maineesta arvostettuna, elitistisenäkin toimittajakouluna. Koulu on perustettu 1912 kuuluisan journalistin, Joseph Pulitzerin, testamentista saaduilla lahjoituksilla. Columbia on myös se paikka, joka jakaa vuosittain kirjallisuuden ja journalismin Pulitzer-palkinnot. Kampus on laaja ja vilisee opiskelijoita vielä ilta …

Sana vapaa Amerikassa

Sana vapaa Amerikassa

”Silloin presidentin turvamies juoksi minun perääni  ja sanoi, että kaikkien täytyy ottaa lahja vastaan” Nuori nainen kertoo kirkkain silmin toimittajien todellisuudesta Meksikossa. Hän kieltäytyi toimittajille järjestetyissä juhlissa presidentin joululahjasta, joka koostui iPadista ja kirjasta. Turvamies oli vähän hädissään, mutta antoi sitten olla. Myöhemmin paljastui, että kirjan sisältä olisi löytynyt kunnon tukku käteistä.

Pihalla

Pihalla

Välillä kannattaa astua maahanmuuttajan nahkoihin. Ajaa autolla risteykseen, jossa joka suunnassa on stop-merkit, ja pohtia, koska mahtaa olla oma vuoro. Miettiä, voiko hanavettä juoda. Käydä verikokeissa osoittamassa, ettei tuo maahan tuliaisina vakavia tauteja. Ottaa ensimmäisenä koulupäivänä osaa keskusteluun, jonka aikana tajuaa, että suurin osa kulttuurisista viittauksista menee täysin ohi. Olla siis pihalla melkein kaikesta.

1 3 4 5 6 7 8 9 18