Reuters-instituutissa opiskelee kanssani toimittajia ympäri maailmaa. Vaikka ammatti on sama, työn sisältö ja haasteet vaihtelevat rankasti. Tässä viisi asiaa, jotka olen oppinut kurssikavereiltani.

Olin tapaamassa holokaustista selvinneiden juutalaisten lapsia. Tai lapsia ja lapsia — keskitysleirivankien jälkeläiset ovat jo enimmäkseen eläkeiässä. He ovat niin sanottu toinen sukupolvi. Siististi pukeutuneet rouvat kertoivat Neue Synagoge -museossa pidetyssä keskustelutilaisuudessa, miten kamalia äitejä ja isiä heidän vanhempansa olivat. “Ei ihme, että monet meistä ryhtyivät psykologeiksi, terapeuteiksi tai lääkäreiksi”, sanoi kuusikymppinen nainen, joka työskenteli …

Kuumaa kamaa on VR täälläkin. Tätä kirjoittaessani Tuija Pallaste ehti jo julkaista hehkutuksensa Annenbergin suunnalta. Jatkan täältä Berkeleysta. Pahvit silmillä, kädet huitoen. Editoin tästä muutaman rivin tekstiä pois välistä (etten toista Tuijaa ) ja hyppään suoraan juttuihin, joita olemme täällä New Media Visuals -tunneilla ihmetelleet. Klikattavaa ja koettavaa:

Tunnemme lehtien nettisivuilta jo listat ”Luetuimmat” ja ”Katsotuimmat”. Ehkä jo pian siellä on myös kohta ”Koetuimmat”. Siellä on siis virtuaalitodellisuutta (eli virtual reality eli VR). Kaikki uskottavat video- ja mediatoimijat ojentavat täällä länsirannikolla asiakkailleen pahvista taiteltavat virtuaalilasit, joihin voi ujuttaa kännykän. Kun 360-asteisena kuvattua videota katsoo kännykästä pahvisankoihin upotettujen 3D-lasien läpi, tuntee olevansa uudessa maailmassa.

Tällä viikolla kulttuurikeskustelu Suomessa on ollut ilahduttavan ennustettavaa. Maanantaina Hesari kertoi , ketkä on valittu Tuntemattoman sotilaan uuden filmatisoinnin pääosiin. Seuraavaksi ”somekansa raivostui”  siitä, että rooleihin oli valittu ties mitä huumorinäyttelijöitä, ja paikallislehdet huolestuivat näyttelijöiden murreosaamisesta. Joku ihmetteli mihin uutta Tuntematonta ylipäätään tarvitaan, ja lopulta, niin kuin aina käy, keskustelu kääntyi siihen kysymyksistä suurimpaan: Miksi meidän …