Yearly Archives: 2014

Hullunhauska saksan tunti

Terveiset saksan tunnilta. Istun täällä pienessä tunkkaisessa luokassa Alexanderplatzin laidalla, tankkaan kielioppisääntöjä ja harjoittelen keskustelemista kurssitovereideni kanssa. En alun perin aikonut mennä yksityiseen kielikouluun intensiivikurssille. Oletin, että saksa lähtisi luistamaan muutamassa viikossa samaan tapaan kuin kaukaisina opiskeluaikoina, jolloin vietin kesiä kielikursseilla ja kansainvälisissä vaihdoissa.

Kiinalaista ajanlaskua

Tämä maa syö aikaa. Olen vakuuttunut siitä. Yleensä se raastaa sitä huomaamatta päivieni pinnasta, joskus kuopaisee kauhalla selkäni takaa tunnin tai pari, silloin tällöin repii ja riepoo kokonaisia viikkoja vaikka kuinka taistelen vastaan. Se viettelee ja varastaa, kätkee hetket samaan paikaan kynäni, kamerani ja kirjojeni kanssa. Sinne missä on aikani ajatella mitä täällä oikeastaan tapahtuu. …

Jouluna ei tapahdu mitään

Vietimme joulun Oxfordissa. Nopeasti vilahtaneen ensimmäisen lukukauden jälkeen oli ihana rauhoittua lomailemaan, mutta samalla mieli oli haikeana hyvästellessä ensimmäisiä kotiinsuuntaavia journalist fellowseja. Etukäteen meitä varoiteltiin useampaan otteeseen, että kaupungissa ei kerta kaikkiaan tapahdu joulun aikaan mitään. Sillä kun yliopisto ja colleget ovat sulkeneet ovensa ja opiskelijat lähteneet muualle joulunviettoon, on Oxford täysin kiinni ja hiljainen. …

1 11 12 13 14