Yearly Archives: 2013

Seksiä, päihteitä ja väkivaltaa

Tajuntaani vasaroitiin tämän viikon luennoilla uusi määrite ”suodatinkupla”. Se on karkea käännös englanninkielisestä sanaparista ”filter bubble” eikä sillä ole mitään tekemistä kahvinkeiton kanssa. Sen sijaan suodatinkupla vastaa ajatuksiin, jotka ovat pyörineet mielessäni jo pitkään. Elämme suodatetun uutistarjonnan aikaa.

Lukupiiri metrossa

Pimeä ja kolea marraskuun ilta. Matkustan metrolla itään. Juna kiitää kolisten kohti Pankowia, ja tutut asemat vilisevät ohi: Märkhiches Museum, Mendelssohn Bartholdy Park, Potsdamer Platz… Katselen niitä välinpitämättömästi kuten muutkin matkustajat. Suurkaupungissa kuuluu olla niin kuin ei olisikaan. Vilkaisen kelloa. Vielä tunti ennen kuin olen perillä. Freie Universität sijaitsee Dahlemissa kaupungin eteläkärjessä – vanhassa lännessä …

Uutisia Suomesta

Kolme ja puoli kuukautta sitten suljin toimitusjärjestelmän, uutiskuvavaihdon ja työsahköpostini viimeistä kertaa ainakin vuodeksi. Kymmenen uutisten lopputunnus ilmoitti, että olisin nyt virallisesti opiskelija. Toimittaja piti jättää Suomeen, sekä Kiinan että säätiön käskystä. Kirjautuessani ulos tietokoneeltani ja sanoessani pimeässä elokuun yössä ”hei” vahtimestarille, tuntui kuin olisin katkaissut napanuorani. Olisin nyt omillani, ilman systeemiä, joka syöttäisi minulle …

Läppäristä mobiiliin

Viime viikolla Facebook teki ostotarjouksen Snapchatista. Snapchat kieltäytyi kohteliaasti ja pyysi FB:ia palaamaan paremman tarjouksen merkeissä. Ehkä keväällä? Snapchat on app, jonka kautta voi lähettää kuvia ja lyhyitä videopätkiä, jotka katoavat vastaanottajan nähtyä ne. Snapchat sopii mainiosti seksuaalissävytteiseen viestittelyyn, mutta Snapchat on enemmän kuin sextingiä. Sen idea on hieman syvällisempi. Koska kaikki viestit häviävät Mission …

Tätä mantraa media-alalla nyt toistetaan. Miksi opiskella toimittajaksi, jos edes kokeneille tekijöille ei tunnu enää riittävän töitä? Tuota. Tosi asiassa tilanne on kokolailla päinvastoin. Juuri nyt sitä kouluttautumista, uuteen mukautumista ja kekseliäisyyttä vasta tarvitaan. Sekä uusilta tulokkailta että kokeneilta mutta kaavoihin kangistuneilta.

1 2 3 4 5 14