Ensimmäisessä blogissani yhdeksän kuukautta sitten kerroin tavaroista, jotka pakkasimme Suomesta autoon mukaan: Reino-tossut, akkuporakone, ikkunatiivistenauhaa, kuumavesipullo, veitsenteroitin, Fiskarsin sakset, juustohöylä ja jatkojohtoja. Kaikelle on ollut käyttöä, mutta erityisesti sakset ja juustohöylä ovat osoittautuneet sellaisiksi kapistuksiksi, ettei hyviä brittikorvaavuuksia löydy.

Kevätkauden kiintoisista saaliista on mainittava Yhdysvaltain tutkivan journalismin yhdistyksen (Investigative Reporters and Editors, IRE) järjestämä ”vahtikoirapaja”. IRE järjestää Watchdog Workshop -nimistä kurssia eri puolilla maata tarkoituksenaan tarjota toimittajille tyokaluja pafrempaan tiedonhankintaan.

Ajoimme viikko sitten Manchesteriin. Auton takapenkillä istuivat viikonloppuvieraamme, isäni ja äitini. Matelimme moottoritieruuhkissa, ja matka kesti 2,5 tunnin ennusteen sijasta neljä tuntia. Takapenkiltä kuului kuitenkin vain hyväntuulista puheensorinaa, sillä matkan määränpää oli erityisen tärkeä. Olimme matkalla isäni menneisyyteen. Paikkaan, jossa hän oli ollut työharjoittelussa 45 vuotta sitten eikä ollut koskaan käynyt siellä sen jälkeen. Joka …

Harry, Louis, Liam, Niall ja Zayn…. Viisi nuorta miestä, jotka vielä kolme vuotta sitten tekivät osa-aikahommia leipomossa, elokuvateatterissa ja urheilustadionilla, lauloivat koulun kuorossa ja soittelivat erinäisissä harrastelijabändeissä. Vuonna 2010 he osallistuivat soololaulajina Britannian X Factor –musiikkikilpailuun, mutta kukaan ei oikein loistanut. TV-kisan tuomaristo päätti muodostaa heistä poikabändin, ja loput, niin kuin sanotaan, on historiaa.

Historiallisesti ja maantieteellisesti vaihtelevat aikakäsitykset ja länsimainen tehokkuuskeskeinen elämäntapa ovat aika laveita aiheita museon erikoisnäyttelylle. Berliinin Viestintämuseo esittää kuitenkin abstraktin asiansa hyvin ja konkreettisesti huhtikuussa avatussa näyttelyssään.