Monthly Archives: toukokuu 2013

Musiikki on bisnestä

Harry, Louis, Liam, Niall ja Zayn…. Viisi nuorta miestä, jotka vielä kolme vuotta sitten tekivät osa-aikahommia leipomossa, elokuvateatterissa ja urheilustadionilla, lauloivat koulun kuorossa ja soittelivat erinäisissä harrastelijabändeissä. Vuonna 2010 he osallistuivat soololaulajina Britannian X Factor –musiikkikilpailuun, mutta kukaan ei oikein loistanut. TV-kisan tuomaristo päätti muodostaa heistä poikabändin, ja loput, niin kuin sanotaan, on historiaa.

Historiallisesti ja maantieteellisesti vaihtelevat aikakäsitykset ja länsimainen tehokkuuskeskeinen elämäntapa ovat aika laveita aiheita museon erikoisnäyttelylle. Berliinin Viestintämuseo esittää kuitenkin abstraktin asiansa hyvin ja konkreettisesti huhtikuussa avatussa näyttelyssään.

Tältä näyttää J-School

Viime lauantaina Berkeleyssä vietettiin valmistujaisia. Osa laitoksista osallistui stadionilla vietettyihin yhteisvalmistujaisiin, joiden pääpuhuja oli Applen toinen perustaja Steve Wozniak. Journalismin maisteriohjelmasta valmistuneille oli laitoksen pihalla oma, pieni tilaisuutensa. Sinne toimittajaopiskelijat olivat valinneet pääpuhujaksi kaksi Pulitzeria voittaneen amerikkalaisen feature-toimittajan Gene Weingartenin. Tämä piti toimittajille ajoittain varsin surrealistisen puheen, johon kuului muun muassa norsun torven töräyttelyn soittamista …

Los Angelesin valoa jää ikävä

Ajoin viimeisen koulupäivän päätteeksi takaisin kotiin samaa tuttua moottoritietä. Aurinko oli juuri laskemassa, taivas loimotti oranssin utuisena ja tie oli ruuhkaton. Enkelten kaupunki siinä näytti parhaan puolensa – ja ikävä alkoi kaihertaa jo valmiiksi.

Fudanin rumat tytöt

Ja tapahtui näinä päivinä, että Fudanin johdolta kävi käsky, ettei raskaaksi tulevia opiskelijoita enää potkita ulos yliopistosta. Luokan edessä seisova professori on iloinen – tätä on moderni kehitys, hän sanoo ja liki hypähtelee puhujakorokkeella. Hän käyttää mikrofonia, vaikka luennolla on tänään vain kolme ihmistä – normaalisti meitä on kymmenen. ”Toki silti pitää muistaa, että opiskelijalle …