Talvilukukaudella otin Oxfordissa kaksi islamin kurssia. Tiesin, etten tiedä islamista paljon. Nyt tiedän vähän enemmän siitä, mitä kaikkea en tiedä. Islam on vaikea aihe. En tunne koulusta, naapurista tai työpaikalta yhtäkään muslimia, jonka kanssa olisin jutellut, päästääkö äiti sut tänään leffaan tai hei, miten sä selviät näistä paastohommista.

„Kyllä te pystytte vielä tämän illan aikana siihen“, sähähti kultturelli rouva itseään vanhemmalle kulttuurirouvalle. Vanhempi naisista on saapunut viime tingassa kirjailijan lukutilaisuuteen Berliinissä. Hän halusi tietysti eturiviin. Muu yleiso ja esiintyjät joutuivat odottamaan, kun rouva kuoriutui vaivalloisesti kamelinkarvamanttelistaan.

”Naiset ja miehet ovat samanarvoisia. Kyllä me tämän tiedämme, mutta käytännössä näin ei ole” sanoo egyptiläinen Badrey. Nuorena Badreya halusi mennä taidekouluun, hän päätyi kuitenkin naimisiin, koska morsiuspuku ja sormus olivat niin houkuttelevia. Nyt hän hoitaa neljää lastaan, kahta lehmää, kanoja ja ankkoja ja perheen taloutta.

Taloutta käsittelevillä luennoilla se on Kiinan nousu. Yhteiskuntatieteilijät kirjoittavat sen usein Kiinan ”nousu”. Aatehistoriassa opitaan Kiinan tuhatvuotiset perinteet ja vahvat arvoasetelmat. Filosofian tunneilla keskustellaan Kiinan arvotyhjiöstä.

Olen alkanut ajatella kuolemaa. Tiedän, että tavallisesti blogeissa on tapa käsitellä kevyempiä aiheita, emmehän me halua pilata kenenkään kivaa fiilistä. Varsinkaan, jos blogi saattaa päätyä sponsoroidun sisällön viereen. Silloin kiva fiilis on hyvin tärkeää. Mutta Helsingin Sanomain säätiö sinnittelee kai vielä jotenkuten omillaan. Siksi tässä blogissa asiat voi sanoa niin kuin ne oikeasti ovat. Siis: …