Yearly Archives: 2011

Joukkohurmion areenalla

Viikon sisään kohdalleni sattui kaksi isoa joukkohurmiota. Ensin sain liput kuin puoli sattumalta amerikkalaisen jalkapallon ratkaisuotteluun Seattlessa, vastakkain olivat Seattle Seahawks ja New Orleans Saints. Vain pari päivää sen jälkeen presidentti Barack Obama piti puheen Tusconin-joukkomurhan uhrien muistotilaisuudessa.  Pelin näin livenä, presidentin puheen ruudulta, mutta jälkihurmiota toki myös livenä. 

Journalismia lahjoitusrahoilla

Kampuskaupunkini on ollut viime viikot kovin hiljainen. Opiskelijat jättäneet kaupungin lomiensa ajaksi, monet ravintolat sekä kaupat ovat sulkeneet ovensa ja kampus on ollut suorastaan aavemainen. Nyt paluu arkeen on alkanut. Opetus alkaa ensi viikolla, mutta monet opiskelijat tekevät taustatyötä kurssejaan varten jo nyt. Alkava lukukausi onkin erityisen stressaavaa aikaa etenkin keväällä valmistuville journalisteille.

Kaipaan, en kaipaa, kaipaan

Tehdään nyt aivan aluksi yksi asia selväksi: En kaipaa Helsingin saati Oxfordin syys- ja talvisäitä. Loput vuodenajat saattavat parhaassa tapauksessa menetellä.  Muutenkin olen viime aikoina pohtinut molempien maitteni ja kotikaupunkieni kaipuun kohteita.

Jos jouluna on lunta

Ulkomailla asumisessa yksi mukavimmista asioista on kotona käyminen. Tutut paikat näyttäytyvät uudessa valossa – nekin, joihin on vuosien saatossa tottunut niin, ettei niihin ole enää aikoihin kiinnittänyt mitään huomiota. Vähemmän mukavaa on itse matkustaminen – ainakin jos lumisateen sotkema lentoliikenne uhkaa jättää jouluksi kolmanteen kaupunkiin kahden kodin välillä.  Olin viikon jumissa Lontoossa. Sinä aikana ehti …

1 10 11 12 13