Brittejä pidetään syystä hyvinä puhujina ja väittelijöinä. Pitää olla nokkela, nopea ja hauska, ja kuulijat palkitsevat erityisesti terävät ilkeilyt. Parlamentissa paheksuttaisiin, jos kansanedustaja puhuisi paperista. Yleisönosastokirjoituksetkin ovat usein kuin pieniä taideteoksia vinoilussa. Omakehukin sallitaan, jos se on hauskaa. Ironia on arvossaan ja muiden oletetaan osaavan tulkita sitä.  

“Veritas, Iustitia, Libertas”, eli “totuus, oikeus ja vapaus”. Siinä on Berliinin Freie Universitätin motto. Tätä totuutta, oikeutta ja vapautta täällä nyt ollaan oppimassa. Totuus on se, että täällä on oikein mukavaa. Olo on hyvinkin oikeutettu ja opiskelun vapaus tuntuu raskaan päivätyön sijaan oikein mukavalta. Siis kaikki kolme uljasta käsitettä muuttuvat näin helposti lihaksi.  

Kaiken piti olla niin helppoa. Avaan netin ja surffaan englantilaisille asunnonvuokraus sivuille. Tarkennan hakua ja kirjoitan hieman ylpeyttä tuntien osoitteeksi Oxford. Muistelen lämmöllä jo taakse jäänyttä opiskelijaelämää: Neliöitä oli vähän päälle kymmenen, seinillä keltaiseksi maalattua lastulevyä ja harvat huonekalut ruskeaa viilupintaa. Päätän olla joustava, minulle kelpaa kyllä vähän vaatimattomampikin huone. Kunhan vain löytäisin asunnon Suomesta …

Olen tottunut pitämään yliopistoa 60-lukulaisena laatikkona (Tampereen yliopiston päätalo) tai vaihtoehtoisesti 2000-lukulaisena, virtaviivaisena ja hopeanhohtoisena peilitalona (Pinni B ). Kumpaakin voi ajatella sekä ulkoisena että sisällöllisenä määritelmänä.  

Saksalaiset yliopistot aloittavat lukuvuotensa meikäläisittäin myöhään, lokakuun puolivälissä. Itse saavuin kuitenkin Berliiniin lomailemaan jo syyskuun alussa. Ensimmäiset viikot verestin päivittäin muutaman tunnin saksantaitojani kielikurssilla. Vanhana politiikantoimittajana seurasin myös suurella mielenkiinnolla Saksan vaaleja, joista löytyi monia yhtymäkohtia Suomen poliittiseen tilanteeseen.