Olin juuri muuttanut Los Angelesiin, kun liki tuntematon ihminen lupasi yhdistää minut jonkun tuttunsa kanssa, koska meillä voisi olla toisillemme annettavaa. Muistan siinä hetkessä häkeltyneeni ja miettineeni, ettei moista ollut koskaan tapahtunut Suomessa. Koti-Suomessa harvemmin esitellään kaveria eteenpäin ennen kuin ollaan todella ystävystytty tai muulla tavalla varmistettu se, että tyyppi on varmasti avun arvoinen. Se on sääli. Toisen auttaminen kun ei ole itseltä pois. Olen itsekin kuluneiden kuukausien aikana harjaantunut kirjoittamaan jenkkityylisiä esittelysähköposteja, joissa linkitetään yhteen ihmisiä suitsuttaen heidän osaamistaan ja sitä, miten paljon hyötyä kohtaamisesta voisi kummallekin olla.

Yhdysvalloissa, jos missä ymmärretään verkostojen merkitys. Tie tähtiin tai ainakin Fortunen Audience Engagement Editoriksi saattaa avautua kahvihetkestä, jonka professorisi järjestää mediapomon kanssa, kuten yhdellä Annenbergista pari vuotta sitten valmistuneella nuorella miehellä. Juuri tämän takia opiskelijat painavat duunia erityisesti niiden professoreiden kursseilla, joilla on kontakteja juuri niihin firmoihin, joihin kyseinen opiskelija haluaisi työllistyä. Ja USC Annenbergin professoreillahan kontakteja riittää.

Annenberg on Suomessa melko tuntematon opinahjo, mutta Yhdysvalloissa se tunnetaan yhtenä alan arvostetuimmista yliopistoista. ”Congratulations” on tyypillinen kommentti, kun kerron opiskelevani juuri siellä. Maailmanlaajuisessa QS World University Rankingissä Annenberg on rankattu kaksi kertaa peräkkäin peräti maailman parhaaksi alan kouluksi.

Annenbergin yhtenä ehdottomista valttikorteista pidetään juuri sen laajoja verkostoja. Professoreina häärii entisiä ja nykyisiä huippujournalisteja, jotka ovat tehneet uraa AP:stä The Wall Street Journalin kautta CNN:ään. Heidän kauttaan syntyy hetkessä linkki miltei mihin tahansa Amerikan mediatoimijaan, sillä jos kukaan kaartista ei ole itse työskennellyt siellä, he saattavat tuntea jonkun joka on. Olen itse testannut Annenbergin lonkeroita viime viikkoina, kun olen järjestellyt tapaamisia työnantajani Yhdysvaltojen-vierailua varten. Ovet ovat auenneet sukkelaan muun muassa The New York Timesiin, The Los Angeles Timesiin ja Googlen News Labiin.

Kontaktiverkosto näkyy myös siinä, keitä luennoilla vierailee. Vinkkejään ovat antaneet edellä mainittujen Timesien lisäksi muun muassa The Huffington Postin, RYOT:n, Circan ja Refinery29:n edustajat. Monet vierailijoista ovat entisiä Annenbergin opiskelijoita.

Miltä sitten tuntuu luovia tällaisissa puitteissa suomalaisena toimittajana? Kun olin kolmen ensimmäisen opiskeluviikon aikana tavannut kolme Pulitzer-palkintovoittajaa, alkoi oma työkokemukseni tuntua merkityksettömältä. Alkutaipaleen huijarisyndrooman poteminen oli kuitenkin turhaa. Suomalaisen toimittajan ei tarvitse nöyristellä Yhdysvalloissa, pikemminkin päinvastoin. Puitteet ovat täällä suuremmat, mutta työ on perustaltaan samanlaista. Kaiken lisäksi Suomi on saanut useamman kerran kunnian esiintyä uutismedian ja faktapohjaisen tiedonvälityksen mallimaana, kun olosuhteita on verrattu Yhdysvaltojen viihteellistyneeseen ja pirstaloituneeseen mediamaisemaan. Suomalainen journalisti on maailmanluokan osaaja – uskoo hän itse sitä tai ei.

Osallistuin syksyllä opiskelukavereideni Stefanie de Leon Tzicin ja Priyadarshini Senin kanssa Human Rights Watchin hyväntekeväisyyspäivällisille Beverly Hilton -hotellissa. Halvin pöytä maksoi 10 000 ja kallein 250 000 dollaria. Tilaisuuteen päädyin – yllätys yllätys – Annenbergin kontakteilla.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Viisi asiaa, jotka paljastavat, että olet asunut Kaliforniassa yli puoli vuotta - 28.02.2017
• Tältä näyttää Trumpin Yhdysvallat - 31.01.2017
• Se aika vuodesta - 02.01.2017
• Valeuutisia ja vihapuhetta Trumplandiassa - 29.11.2016
• Kuinkas sitten kävikään - 09.11.2016
• Trumpin ja median epäpyhä liitto - 31.10.2016
• Pihalla - 30.08.2016