”Hallitsevien ryhmien on vaikea enää sortaa ihmisiä ilman, että he jäävät siitä tilille.”

Näin tiivisti Wael Ghonim sosiaalisen median ja internetin vaikutuksen arabimaiden kuohuntaan.

Ghonim on Nobel-palkitun jemeniläisen Tawakkul Karmanin ohella yksi arabikevään kansainvälisesti tunnetuimmista hahmoista. Hän perusti tammikuussa 2011 yhdessä ystävänsä kanssa verkkosivun, joka kantaa nimeä We are all Khaled Said. Nimen voisi vapaasti kääntää samoin kuin J.Karjalainen runoili laulussaan 1980-luvulla: ”Me oomme sankareita kaikki”,

Khaled Said oli yksi monista nuorista egyptiläisistä, jonka presidentti Hosni Mubarakin alainen suojelupoliisi pahoinpiteli hengiltä. Tapahtumaa todistivat useat ihmiset, sillä se tapahtui keskellä kirkasta päivää kadulla Saidin kotikaupungissa Alexandriassa.

Said ei tukisivuston mukaan syyllistynyt niihin rikkeisiin, joista suojelupoliisi häntä myöhemmin syytti. Todellinen syy väkivaltaan lienee uutistoimisto AP:n mukaan se, että Said latasi nettiin videon, jossa poliisit jakoivat huumeratsian saaliin keskenään.

Ghonim työskenteli Googlen markkinointijohtajana arabialueella ja osallistui vapaa-ajallaan kansalaisten innostamiseen kaduille rauhanomaisiin mielenosoituksiin. Hän kertoo kirjassaaan seuranneensa pitkään tapahtumia sivusta, mutta entisen IAEA:n pääjohtajan Mohamed ElBaradein paluu kotimaahan ja asettuminen johtamaan oppositioliikkeitä sai myös Ghonimin lähtemään toimintaan.

Saidin tarinan kertova verkkosivu ei ollut ensimmäinen tempaus, jonka internettiä aktiivisesti käyttävät nuoret egyptiläiset olivat saaneet aikaan. Mutta Ghonim sanoo, että Saidin kuvat herättivät hänet kysymään Facebookissa, mitä muut ajattelivat suojelupoliisin toiminnasta.

Ja tässähän sosiaalisen median vahvuus piilee: sinä kysyt ja toiset vastaavat. Toki tyhmyys voi tiivistyä porukassa, mutta jos kriittinen massa ylittyy, niin yhteinen katsomus voi myös johtaa todellisiin muutoksiin.

Egyptissä Khaled Said- sivusto oli se viimeinen pisara, josta ihmiset saivat rohkeuden siirtyä Tahririn aukiolle Kairossa ja sittemmin myös muilla paikkakunnilla osoittamaan mieltään. Eivätkä mielenilmaukset ole ohi vieläkään.

Ghonim itse korostaa, että sosiaalisen median merkitystä ei pidä yliarvioida. Taloudelliset ongelmat, ennen kaikkea nuorten ja nuorten aikuisten työttömyys, on Egyptissä merkittävä ongelma.

Ghonim myös korostaa, että valtaa pitävä eliitti – Mubarak sekä häntä tukenut armeijan ylin johto – ei lukenut kansalaisten tyytymättömyyttä. Alle tai noin kolmekymppisten sakki, johon Ghonimkin kuului, oli yksinkertaisen kypsä paitsi heikkoon toimeentuloon myös korruptioon, joka näivetti kansalaisten luottamusta kaikkeen koulutuksesta poliittiseen hallintoon.

Ghonimin ajattelua puoltaa se, että vaikka Mubarakin järjestelmä sulki tietoliikenne- ja matkapuhelinverkot kokonaan mielenosoitusten alkamisen jälkeen, sillä ei enää ollut merkitystä. Kansalaiset olivat löytäneet kadulla toisensa eivätkä he siksi enää pelänneet laittaa suojelupoliisille hanttiin. Yhteisö antoi mielenosoittajille voiman.

Vaikka Wael Ghonim oli diginatiivina tehnyt netissä parhaansa suojellakseen oman todellisen identiteettinsä, suojelupoliisi sai hänet kiinni kolme päivää Tahririn aukion ensimmäisen mellakan jälkeen. Hän vietti puolitoista viikkoa täydellisesti eristettynä muusta maailmasta.

Ghonim ei siis kuullut eikä nähnyt sitä, kuinka moni sai surmansa tai loukkaantui ensimmäisissä mellakoissa.

Wael Ghonim tietää oman markkina-arvonsa uuden tekniikan merkkihahmona arabimaailmassa.

”En ole poliittinen aktivisti”, hän painotti silti sananvapautta edistävän Frontline-klubin tilaisuudessa Lontossa keskiviikkona 1.2. Tämä on sinänsä ristiriitaista, koska hän on toistaiseksi sapattivapaalla Googlesta ja johtaa kotimaassaan vast`ikään perustettua kansalaisjärjestöä, joka edistää koulutusta sekä tietotekniikan yrittäjyyttä.

Ghonim on kuitenkin myös realisti ja oikeassa. Valta ei keikahda eikä demokratia synny Facebookissa tai Twitterissa. Euroopassa olemme nähneet yksiä jos toisia Fb-ryhmiä, jossa väkeä on agitoitu sinne jos tänne. Harva kuitenkaan ryhtyy toimimaan eli antautuu uhalle tulla pahoipidellyksi tai vähintään vangituksi määrättömäksi ajaksi. Viime mainittu oli Egyptissä maan tapa, sillä vuosia jatkunut poikkeustilalaki antoi siihen suojelupoliisille täydet oikeudet.

Ghonim katsoo, että Tunisian esimerkki oli se, joka sai tyytymättömät rohkaistumaan likkeelle myös Egyptissä. ”Olemme kaikki tunisialaisia”, hän vertasi.

Egyptin kansannousun digiarkkitehti välttää silti tarkasti tekemästä vertailuja siitä, missä maassa tilanne on ajautunut riittävän pitkälle.

”Muutos tapahtuu kansan sisällä. Siihen tarvitaan kriittinen massa ja aikaa” hän painotti.

” Ulkopuolisen väliintulon takana on aina poliittinen tarkoitus.”

Ghonim arvosteli suoraan etenkin Yhdysvaltoja, joka on edistänyt omia kaupallisia ja geopoliittisia etujaan demokratian varjolla.Yhdysvallat tukee edelleen Egyptin valtaa pitävää sotilasneuvostoa.

Egyptin tapahtumista tulee suomalaisena pakosti mieleen Venäjä.

Venäjällä ja Egyptillä on ainakin yksi tärkeä ero: Venäjän talous on toistaiseksi tuottanut tuloa myös kansalaisille. Sen ansiosta keskiluokka on pysynyt kohtuullisen rauhallisena. Muutoin yhtymäkohtia riittää: taloudellisen ja poliittisen eliitin läheiset välit; korruptio, joka syö talouden käyttövoimaa ja ennen kaikkea kansalaisten uskon järjestelmään; vaalivilpit; valtamedian sensurointi sekä opposition toimintaedellytysten tiukka rajaaminen.

Lisäksi Venäjältä puuttuu vastarintaliikettä yhdistävä henkilö: oppositio on hajallaan ja siksi vailla todellista voimaa.

Toisaalta myös Venäjällä ihan niin kuin Egyptissä internet ja matkustaminen antavat kansalaisille tietoa siitä, kuinka muualla eletään ja ne pistävät miettimään.

Milloin Venäjällä mitta ylittyy? Montako Aleksei Navalnyn kaltaista digiarkkitehtia tarvitaan? Miten Putin toimii päästyään presidentiksi: ottaako hän huomioon viimeaikaiset mielenosoitukset vai kiristyykö linjaa?

Alun sitaatissa on kuitenkin tärkeä opetus: sosiaalinen media on omine heikkouksineenkin valheenpaljastuskone, joka ei enää salli laajamittaista ja pitkäaikaista poliittista sortoa. Jos harvainvaltaisessa maassa päädytään sulkemaan verkkoja tai muutoin haittamaan tiedonkulkua, se on kansalaisille vain entistä varmempi todiste sille, että jokin on pielessä ja vastarinnalle on perusteensa.

We are all Khaled Said: www.elshaheeed.co.uk

Wael Ghonim: Revolution 2.0, Harper Collins Publishers, 2012, 308 sivua. Kirjaa myy Amazon, ja se on saatavana myös sähköisenä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Muutoksen tiellä ollaan, mutta vasta alussa - 20.06.2012
• Mallimaan pimeä puoli - 30.05.2012
• Laadukasta ulkomaan journalismia, vaan millä hinnalla? - 11.05.2012
• Amerikkalaisen SOPA-sopan monet vaikutukset - 23.01.2012
• Tavaraa tuutin täydeltä – vaan mikä on aitoa ja tärkeää? - 09.12.2011
• Hiljaa virtaa Thames - 14.11.2011
• Yliopistomaailman ihmeitä - 11.10.2011