Nyt ovat innovaatiot kovassa huudossa Amerikan Yhdysvalloissa. Pitäisi nostaa talous ylös suuresta suosta, tai edes pysäyttää vajoaminen, ja samalla ratkaista heti ja kestävästi massiivisia ilmasto-ongelmia. 

Eikä se vielä edes riitä presidentti Barack Obamalle, joka lupaa rohkeasti kammeta ensi tilassa myös Yhdysvaltain terveydenhuollon omasta suostaan (joka onkin, näin pohjoismaisin silmin ja lähempää seurattuna, 2000-luvun länsivaltio-supervallalle aivan käsittämätön). Reipas budjettiesitys repii tietysti jo presidentin omiakin joukkoja erilleen, kuinkas muutenkaan: yhdessä nuo kolme fiksattavaa asiaa muodostavat senkaltaisen, Sitran kielellä, systeemisen haasteen, että sen selättäminen sattuu tosissaan, kauan ja ihan kaikissa. 

Ja silläkin järjestyy ”vain” USA. Entäs muut? Katsommeko me Obamaa ja odotamme tämän innovaatiokansalta jälleen kerran maailmanluokan läpimurtoja monille rintamille? Ja mitä jos Obaman Amerikka vetääkin vesiperän? 

Hätäpä ei olekaan tuon näköinen. USA hukkaa jo kovaa vauhtia etumatkaansa maailman innovaatiotehtaana. Amerikkalainen unelma- ja bisneskulttuuri on jo globalisoitunut, huipputyypeistä käydään yhä verisempää maailmanlaajuista kilpailua ja kymmenet kansakunnat vyöryttävät parhaillaan uusia tuhteja innovaatiostrategioitaan. 

Piilaakson tapainen keskittymäinnovointi on saanut haastajan globaalista innovoinnista, jossa jylläävät verkottuneet erikoisresurssit ja valtiolliset innovaatiohoukuttimet. Se meininki voi myös tarjota työkaluja maailmanlaajuisesti kestävien järjestelyjen rakentamiseen. 

Harvard-professori ja innovaatioguru John Kao hahmotteli uutta innovaatiokarttaa vastikään Harvard Business Review’ssä ja tuli yllättäen siihen tulokseen, että Suomi ansaitsee ”innovaatio-hotspottina” peräti MM-hopeaa heti USA:n jälkeen. Kriteeristönä käytettiin tutkimus- ja tuotekehitysmenoja, korkeakoulututkintoja ja patenttimääriä vuosina 2005-2006. 

Ei kovin huonosti. Esimerkiksi Ruotsi oli tässä vertailussa jostain syystä vasta sijalla 16. 

John Kao on vaikuttunut Suomen holistisesta innovaatiojärjestelmästä ja kehuu Aalto-yliopiston konseptia vuolaasti jo etukäteen: ”Finland is becoming a global center for innovative design.”

Näytin tohkeissani tekstiä pomolleni innovaatiojournalismiohjelman työharjoittelupaikassani New Yorkissa. Hänelle eivät arviot tuottaneet yllätystä: ”Usko pois, maailma diggailee Suomea.” 

No joo. Meiltähän tunnetusti puuttuu kyky kaupallistaa niitä keksintöjä. 

Hetken kuluttua pomoni sähköpostitti minulle uutislinkin ranskalaisperäisestä kyselytutkimuksesta, jonka mukaan Helsinki on mieluisin eurooppalaiskaupunki yrittäjille. Lontoo? Sijalla 29. 

Mietitäänpä vielä viimeaikaisia innovaatiohankkeitamme: Aalto-yliopisto? Kansainvälisesti ainutlaatuinen. Metsäklusterin tutkimusohjelma? Uniikki. Tuore luonnonvarastrategia? Pioneerihommaa. 

Luulisi tässä olevan palikoita, joista rakentaa, kunhan ei torkuta. Ja ehkä meidän pitäisi myös muistaa joskus paukutella sinivalkoisia henkseleitämme.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Metromerkintöjä - 25.06.2009
• Pohjia odotellessa - 09.03.2009