”En ole täällä siksi, että autoin terroristiryhmää, vaan siksi, että olen toimittaja.”

Kutakuinkin näin sanoi puolustuspuheenvuorossaan turkkilainen toimittaja Kadri Gürsel viime maanantaina.

Gürsel on turkkilaisen Cumhuriyet – lehden kolumnisti ja International Press Instituten (IPI) hallituksen jäsen. Tällä viikolla hän vastaa terrorismisyytöksiin 16 muun Cumhuriyetin työntekijän kanssa Istanbulissa. Gürselia odottaa pahimmassa tapauksessa 15 vuoden vankeustuomio, joitain muista toimittajista jopa 43 vuoden tuomio. Suurin osa toimittajista on ollut vankilassa jo yhdeksän kuukautta.

Sattumoisin Cumhuriyet on Turkin viimeinen suuri oppositiolehti, jota hallinto ei ole saanut kuriin. Jotain syytösten aitoudesta kertoo esimerkiksi tämä;  eräs lehden toimittaja on epäiltynä terrorismikytköksistä sen johdosta, että asennutti kotiinsa uudet parketit tietämättä, että eräs toinen hänen palkkaamansa työmiehen asiakkaista oli terrorismitutkinnan kohteena. Syytteet ovat siis puppua, mutta kukaan ei odota kriittisimpien toimittajien vapautuvan lähikuukausina tai -vuosina. Ei Erdo?anin Turkissa.

Ja minä vain istun toimistolla näpyttelemässä läppäriä. Ikkunasta näkyy Wienin keskustan jyhkeä Stephansdom -kirkko. Aurinko porottaa sisään, ilmastointi ei toimi. Pakko mennä välillä kadulle, josta saa juustomakkaraa ja virvokkeita.

Olen istunut koko viikon IPI:n toimistolla Itävallan Wienissä seuraamassa kiihkeää Twitter-päivittelyä Istanbulilaisesta oikeussalista. Itse asiassa minun oli tarkoitus olla itse paikalla oikeussalissa, mutta vain päivä ennen Turkkiin lähtöä homma peruuntui. Viranomaiset olivat pidättäneet ulkomaalaisia ihmisoikeustyöntekijöitä, vähemmän yllättäen terrorismista epäiltynä, ja ottaneet väkisin näiden Whatsapp-ryhmiä selaamalla selville Turkkiin saapuvan kansainvälisen delagaation henkilöllisyydet sekä majoituspaikan. Hyvin todennäköisesti kaikkien saapujien sosiaalisen median tilit oli nopeasti kammattu läpi etsittäessä tekosyitä pidätyksille.

Turkkiin pääsi silti hyvä joukko seuraamaan käräjöintiä, mukaan lukien europarlamentaarikkoja, toimittaja sekä kaksi IPI:n johtohenkilöä.

International Press Instituteen kuuluu mediatyöntekijöitä yli 120 maassa. Järjestön toimintaan kuuluu esimerkiksi tunustusten myöntäminen toimittajille, jotka sellaisen ovat taipumattomalla työllään ansainneet.

Työskentelen International Press Institutessa harjoittelijana heinäkuusta joulukuuhun, ja jo ensimmäisten viikkojen aikana olen kirjannut järjestelmään satoja maailmalla tapettuja toimittajia, pidätyksiä, uhkauksia ja autoritaaristen hallintojen lainsäädöntöuudistuksia. Viimeisimpänä on tämä teatteriesitystä lähentelevä oikeudenkäynti Turkissa. Kyseessä on tietysti vain jäävuoren huippu, sillä yli 150 toimittajaa on virunut turkkilaisissa vankiloissa jo lähes vuoden. Yli sata sanomalehteä, televisiokanavaa tai mediayritystä on suljettu viimekesäisen vallankaappausyrityksen jälkeen.

IPI:n tehtäviin kuuluu solidaarisuuden osoitusten lisäksi hallitusten painostaminen, lehdistönvapauden loukkauksien uutisointi, hankkeet esimerkiksi uhkauksia ja vihapuhetta vastaan sekä erilaisten tutkimusten julkaiseminen.

IPI on oikeastaan verkosto, jolla on jäseninä toimittajia, päätoimittajia ja mediapomoja yli 120 maassa.  Se on myös maailman vanhin lehdistönvapausjärjestö, perustettu vuonna 1950. Järjestön toimistolla Wienissä työskentelee vain kymmenkunta ihmistä, joten on vaikuttavaa nähdä, kuinka se onnistuu usein uhmaamaan hallituksia ja painostamaan näitä kunnioittamaan lehdistönvapautta.

On myös paikkoja, joissa kovakaan painostus ei auta. Sellaisia ovat esimerkiksi Venäjä ja Kiina, jotka yksinkertaisesti eivät välitä kansainvälisten järjestöjen kannanotoista.

Yllättäen, Turkki vielä välittää. Ainakin vähän. Osin IPI:n kaltaisten lehdistönvapausjärjestöjen ansiosta kansainvälinen media on tarttunut aiheeseen, ja jokainen uutisointia vähänkin seuraava ymmärtää, mistä Turkin oikeudenkäynneissä on kysymys. Turkin hallinto tuskin pysyy valan kahvassa, jos maa menettää kaiken kansainvälisen tuen ja rahavirrat. Vielä on siis toivoa, jos jaksamme täällä toimistolla sitkeästi istua ja näppäillä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Summauksena vuodesta: Silmukka kiristyy, mutta vieläkö medialla on toivoa? - 10.01.2018
• Seuraava vuosi on ratkaiseva lehdistönvapaudelle Itä-Euroopassa - 05.12.2017
• Ja vielä kerran valeuutisista - 25.10.2017
• Toimittajia uhkaillaan nyt enemmän kuin koskaan, eikä Suomi ole poikkeus - 02.10.2017
• Hiljaa virtaa Tonava, ainakiin Wieniin saakka - 31.08.2017