Britanniassa on kolme alauetta, joissa jokaisella on oma suosikkinsa: jalkapallojoukkueet, oluet ja sanomalehdet.

Itse tunnustan pitäväni eniten kylmistä euro-oluista. Vaikka olen uteliaisuudesta ja kohteliaisuudesta maistanut jo vaikka kuinka monen pubin nimikko-olutta (paikallisiin tapoihin tutustuminen vaatii uhrauksia!), joudun tunnustamaan, että kädenlämpöinen kitkerä ale on jäänyt aika monta kertaa kesken (anteeksi vaan kaikki Urhon pubin oluthifistelijät!)

Jalkapallossa olen Leedsin miehiä. Se johtuu siitä, että Leeds sattui viettämään kultakauttaan 1970-luvun alussa, kun itse olin siinä iässä, jossa lapsi tajuaa seurauskollisuuden merkityksen. Tällä kaudellahan Leedsissä pelaa kaksi suomalaistakin, Mika Väyrynen ja Miklu Forssell, mutta he ovat saaneet istuskella lähinnä vaihtopenkillä, eikä seurakaan ole menestynyt yhtään paremmin.

Lehtien kohdalla valinta on vaikeampi. En ole ainakaan vielä tilannut mitään lehteä kotiin (lehtien tilaaminen on paljon hankalampaa, kalliimpaa ja harvinaisempaa kuin Suomessa), joten olen voinut poimia kioskista lehden aina fiiliksen mukaan.

Useimmin olen valinnut yhden kolmikosta Times, Guardian ja Independent. Independent on isoissa talousvaikeuksissa, vaikka venäläisoligarkki Lebedev maksaakin sen tappioita henkilökohtaisena henkivakuutuksenaan – siis samasta syystä kuin Roman Abrahamovits sponsoroi Chelsen jalkapallojoukkuetta. Kun on tarpeeksi iso nimi Englannissa, ei ehkä joudu niin helposti rautahäkkiin Siperiassa.

Independentin rahapula näkyy ikävä kyllä lehden sisällössä, joka ei ihan pysy isompien vauhdissa. Lehti on tosin keksinyt ovelan (ja kilpailijoita raivostuttavan) tempun: se paketoi arkilehdistään ilmaislehtimäisen tiivisteen nimellä i ja myy sitä 20 pencellä. Lehti myy kuin häkä. Itsekin ostan sen joskus maanantaisin, kun sunnuntain lehdet ovat vielä puoliksi lukematta.

Times on tietysti suurin ja kaunein, mutta näin tory-hallituksen aikana sen hampaat on pantu juomalasiin. Murdochin lehti-imperiumin kruununjalokivi joutuu tasapainoilemaan tarkasti, kun koko ajan vyöryy uusia paljastuksia News Internationalin lehtien sikamaisesta salakuuntelu- ja vakoilukampanjasta. Kohtuullisesti Times on piinapenkissä pärjännyt: viikko sitten lehdessä oli lähestulkoon kriittinen henkilökuva James Murdochista. Kuinka moni suomalaislehti on julkaissut sellaisen pääomistajastaan?

Sunnuntaisin luemme yleensä Sunday Timesia, joka on sellainen naisten kuulan painoinen mötikkä täynnä tietoa ja viihdettä. Kirjoittajat ovat kaikki kovia nimiä, mutta niin itseään täynnä, että räjähdysroiskeita joutuu välillä siivoamaan aamiaspöydältään.

Kolmesta lehdestä parhaassa vedossa on Guardian, jonka tutkiva journalismi on maan huippua, ulkomaan reportaasit loistavia ja mielipidekirjoittaminen (varsinkin näin tory-hallituksen aikana) kirpeän fiksua. Kun lehden ilmaiset verkkosivut ovat vielä ihan omaa luokkaansa, voisi luulla menestyskonseptin olevan kasassa, mutta ei ole. Guardian tekee tuhtia tappiota, mutta kaikesta päätellen sillä on siihen varaa, sillä laadusta lehdessä ei selvästi tingitä.

Neljäskin sanomalehti lukulistallani on – ja tasoltaan ehkä vielä parempi kuin mikään kolmesta edellämainitusta. Jos haluaa tietää ja ennen kaikkea ymmärtää, mitä maailmassa nyt tapahtuu, Financial Times kertoo sen paremmin kuin kukaan. FT:n talous- ja ulkomaanjutut ovat fantastisia, mutta Britannian arjesta lehti kertoo vähemmän kuin vakiokolmikkoni, siksi luen sitä harvemmin. Kun elän täällä, haluan voida osallistua tavallisten ihmisten keskusteluihin, eikä FT ole lounasrupattelun teema muualla kuin ehkä Bilderberg-ryhmän piknikeillä.

Pikakartoitukseni meinasi kokonaan unohtaa Britannian suurimmat ja menestyneimmät lehdet, Daily Mailin ja The Sunin.

Murdochin The Suniin en oikein viitsi paljain käsin koskea, pelkkä kansikin tuntuu jotenkin tahmealta. Sen sijaan Daily Mail ei ole mikään huono lehti. Aiheet ovat yllättävän asiallisia, vaikka kaikki jutut on kirjoitettu sensaatiomaisen vauhdikkaaseen tyyliin. Osa teksteistä on niin pitkiä, ettei sellaisia ikinä julkaistaisi Hesarin arkilehdissä, ja Max Hastingsin kaltaiset huippukolumnistit kirkastavat vielä kokonaiskuvaa. Tosin taitto on vähän saman näköistä kuin Ilta-Sanomissa 1970-luvulla taittajien krapulapäivänä.

Sanomalehtinarkomaanin kannalta parasta on kuitenkin moninaisuus. Lehdet kilpailevat armottomasti, vetävät kotiinpäin ja potkivat toisiaan pöydän alla ja joskus pöydällä. Lukijalla on mistä valita. Sitä minä tulen Britanniasta kaipaamaan, kaipaan melkein jo etukäteen.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Ohjeita uudella opiskelijalle - 11.06.2012
• Ihmiskunta uhattuna - 15.05.2012
• Ihminen haluaa ihmisen - 10.04.2012
• Haluan elonmerkin avaruudesta! - 28.02.2012
• Syntisten seurassa - 16.01.2012
• Tylsä kirjoitus ikävistä asioista - 09.12.2011
• Miksi vihaan hyvää kirjoittamista? - 10.11.2011
• Vaatimaton ehdotus - 27.10.2011