Se alkoi heti ensimmäisenä aamuna Oxfordissa.

Seisoin leikkikoulun edessä nelivuotiaan poikani kanssa odottamassa, että ovet avataan. Joku vanhemmista kysyi, minkä ikäinen poikani on. ”Jo neljä? Ettekö panneet häntä kouluun?”

No, ensinnäkään hän ei puhu sanaakaan englantia…

”Ymmärrän. Ja antaahan tämä teille enemmän aikaa valita hänelle hyvä koulu ensi vuodeksi.”

Leikkikoulun opettaja jatkoi samasta aiheesta.

”Olethan tietoinen siitä, että lapsesi voisi olla jo koulussa? Tiedäthän, ettei hän välttämättä opi laskemaan ja lukemaan tänä vuonna?”

No, eihän nelivuotiaan nyt vielä tarvitse…

”Kunhan olet tietoinen, ettemme välttämättä pysty tarjoamaan hänelle haastavaa ohjelmaa.”

Oxford on yliopistokaupunki täynnä fiksuja ihmisiä kaikkialta maailmasta. Tämä on kaupunki, jossa on paljon kalliita yksityiskouluja, mutta jossa myös valtion kouluilla on hyvä maine. Kunnianhimoisten oxfordilaisvanhempien luulisi siis voivan suhtautua lastensa koulutukseen melko rauhallisesti.

Mitä vielä. Leikkikoulun ovella käydään joka aamu keskusteluja siitä, kenen 3-4-vuotias taapero on menossa mihinkin kouluun. Ulkomaalainen oppii nopeasti, mitkä koulut ovat hyvien kirjoissa: St Barnaby’s, Phil and Jim’s ja St Aloysius.

Kolmivuotiaille ei sentään ole pääsykokeita, vaan paikat jaetaan osoitteen perusteella. Tämän tietävät Oxfordin asunnonvälittäjät, jotka mainostavat talojen sijaitsevan ”parhaiden koulujen sisäänottoalueella”. Rajat näkyvät tietysti asuntojen hinnoissa.

Uusi aamu, uusi vanhempi.

”Miksi poikasi ei ole koulussa? Missä te asutte? Ai, nyt ymmärrän.”

Me asumme väärällä kadulla. Jos poika olisi mennyt kouluun, hän olisi saanut paikan Cutteslowen koulusta, jolla on huono maine.

Miksi, kysyn yhdeltä vanhemmista.

”En oikeastaan tiedä, millaista siellä on, koska kukaan tuttavistani ei ole halunnut panna lapsiaan sinne.”

Vuokraisännältä saamme suoremman vastauksen: ”Cutteslowessa kannattaa liikkua vain valoisaan aikaan, koska siellä on paljon kaupungin vuokra-asuntoja.”

Toinen väärällä kadulla asuva äiti kertoo ratkaisseensa asian panemalla lapsensa yksityiselle ala-asteelle, pre-prepiin. Prep tarkoittaa preparatory schoolia eli valmistavaa koulua 8-13–vuotiaille, pre-prep tarkoittaa esivalmistavaa koulua 4-7-vuotiaille. Se maksaa ekaluokkalaisen vanhemmille viereisessä yksityiskoulussa noin 3 500 euroa lukuvuodessa.

Tässä vaiheessa suomalaisen on helppo paheksua oxfordilaisten snobbailua. Mutta se olisi tekopyhää.

Ensinnäkin brittilapsi kasvaa brittiympäristössä ja kilpailee muiden brittilasten kanssa lukiopaikoista, yliopistopaikoista ja myöhemmin työpaikoista. On helppo olla rento ja luokaton vanhempi, kun oma lapsi menee aikanaan lähikouluun sosiaalidemokraattisessa Suomessa.

Toiseksi kyse ei ole vain vauraiden vanhempien ennakkoluuloista. The Guardian-lehdessä haastateltiin äskettäin brittiäitiä, joka pani lapsensa maahanmuuttajien kansoittamaan valtion kouluun mieluummin kuin brittivaltaiseen valtion kouluun.

Syy? Monet maahanmuuttajat, etenkin kiinalaiset ja intialaiset, puskevat lapsiaan läpi koulun, jotta nämä pärjäisivät uudessa kotimaassa. Sen sijaan monet valkoiset, työväenluokkaiset brittilapset eivät saa kotoa vastaavaa apua ja kannustusta. Tämän ”hukatun sukupolven” turhautuminen näkyi loppukesästä Lontoon mellakoissa.

Kolmanneksi Oxfordissa sijaitsee yksi maailman kuuluisimmista yliopistoista, jonka tuhannet opiskelijat ja tutkijat asuvat pienellä alueella. Yliopisto pyörittää kaupunkia kuten Nokia aikoinaan Suomea. Tällaisessa ympäristössä vanhempien on kovin vaikea ajatella, ettei hyvä koulutus ole valtavan iso asia. Kuka Suomessa kehtaa väittää, ettei kännyköillä ole ollut meille niin väliä?

Tulee viikonloppu. 4-6-vuotiaat potkivat palloa polvia laahaavissa seuraliiveissä tietämättöminä siitä, että kentän laidalla kaksi isää käy keskustelua – mistäpä muusta kuin koulusta.

”Tiesitkö, että syksyllä syntyneissä lapsissa on paljon enemmän tulevaisuuden johtajia kuin kesällä syntyneissä?” kysyy isä toiselta.

Käy ilmi, että kesällä syntyneet ovat Britanniassa luokkansa nuorimpia, kun taas syksyllä syntyneet ovat luokkansa vanhimpia. Isät tietävät, että 4-5-vuotiailla vuoden ikäero voi olla iso. Jotkut vanhemmat kuulemma valehtelevat lapsensa syntymäkuukauden koululle, jotta nämä pääsisivät luokkansa vanhimmiksi.

”Minä olen syntynyt lokakuussa. Nyt pitäisi vielä keksiä tekosyy sille, että olen tällainen luuseri”, yksi isä mutisee.

.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Kylmää kyytiä kollegoille - 20.06.2012
• Ennen seksi oli häpeä, nyt seksin puute - 04.06.2012
• Uutisten lapsilukko - 16.04.2012
• Islamin alkeita - 03.04.2012
• On outoa olla paras - 10.01.2012
• Tunnontuskainen toimittaja: näin törkytabloidit toimivat! - 05.12.2011
• Nai oikein - 15.11.2011
• Toimittajien itsensäkin pitäisi tietää jotain - 04.11.2011