Kokolattiamatto tuntui karhealta kämmenen alla. Vertailevan politiikan tukimuksen luennolla käytiin marraskuun alussa läpi Yhdysvaltojen poliittista järjestelmää juuri ennen Barack Obaman voittoon päättyneitä vaaleja. Suuri luentosali oli niin täynnä, että minä ja monet muut opiskelijat jouduimme istumaan parituntisen luennon lattialla – tai seuraamaan opetusta seisaaltaan, jos halusimme nähdä taululle.

Opiskelijoita on Freie Universitätissä paljon. Tiloihin ja palveluihin nähden meitä on liikaa, jotta esimerkiksi tietokoneluokkien tai erilaisten automaattien käyttäminen tai ruokalassa asioiminen sujuisi jonottamatta. Tai jotta opetustiloissa riittäisi happi.

Aluksi luulin, että olen vain törmännyt saksalaisen jonotuskulttuurin akateemiseen versioon, mutta koska syksyn mittaan berliiniläisten korkeakoulujen rahapulasta on kirjoitettu paikallisessa mediassa säännöllisin väliajoin, kyse lienee laajemmasta ilmiöstä.

Lokakuun viimeisenä päivänä berliiniläisten korkeakoulujen rehtorit julkaisivat yhteisen vetoomuksen, jossa vaadittiin korkeakoulujen rahoitukseen kymmenen prosentin korotusta. Ellei lisärahaa tipu, opiskelijamääriä pitää heidän mukaansa pienentää ja tutkimuksen tasosta tinkiä.

Paikallisten oppilaitosten ahdinko johtuu opiskelijamäärien kasvusta ja siitä, että yhä useampi opiskelija haluaa jatkaa opintojaan kandintutkinnon jälkeen maisteriksi asti.

Rutiköyhä Berliinin kaupunki käyttää korkeakouluihinsa vuodessa yhteensä noin puolitoista miljardia euroa. Tämä voi tuntua paljolta, sillä esimerkiksi Suomen valtio käyttää kaikkiin maan yliopistoihin tämän vuoden aikana noin 1,8 miljardia euroa. Toisaalta Berliinin alueen korkeakouluissa opiskelee yhteensä peräti 200 000 ihmistä. Alue on Euroopan suurimpia tieteen ja tutkimuksen keskittymiä.

Euroista huolimatta saksalaisia yliopistoja on turha etsiä maailman parhaiden yliopistojen ranking-listan neljänkymmenen parhaan joukosta. Freie Universität oli uusimassa listauksessa sijalla 128. Suomalaisista opinahjoista parhaaksi arvioitiin 109. sijoittunut Helsingin yliopisto. Listaa hallitsivat totutusti Yhdysvaltalaiset yliopistot tuttujen brittikoulujen säestäminä.

Manner-Eurooppalaisittain jotain tarttis siis tehdä, sillä euroalueen kriisin kaltaisten, sinänsä vakavien mutta enemmän tai vähemmän väliaikaisten, kuohuntojen sijaan Euroopan taloudellinen ja henkinen tulevaisuus riippuu pitkälti huippuosaamisesta ja sivistyksestä.

Ensi askel kohti parempaa tulevaisuutta olisi varmaan se, että opiskelijat nostettaisiin lattialta tuoleille – tai vaikka kotisohville, sillä luentoja luulisi voivan 2010-luvulla yhtä hyvin seurata verkon kautta missä ja milloin ikinä haluaakin.

Puolentoista kuukauden yliopistoarjen perusteella berliiniläisten korkeakoulujen lisärahatoiveita on helppo ymmärtää. Samalla tulee kuitenkin mieleen, että mahdolliset lisärahat voisi olla järkevä suunnata seinien ja lisätuolien sijaan tietojärjestelmien ja opetusmenetelmien modernisointiin. Se olisi todennäköisesti yliopistojen ja tieteen ydintehtävän, eli tiedon tuottamisen, jalostamisen ja jakamisen, kannalta järkevämpää.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Kiire tappaa, kello orjuuttaa ja toimettomuus kalvaa - 23.05.2013
• Mitä meistä jää? - 23.04.2013
• Taistelu muurista jatkuu - 11.03.2013
• Terveellistä takeltelua - 04.02.2013
• Yhteinen katastrofimme? - 07.01.2013
• Paljasta väkivaltaa - katso kuvat! - 16.10.2012