Kukahan täällä on aivopesty?

12.12.2011
In: Fudan

reettaraty

Reetta Räty opiskeli lukuvuoden 2011 - 2012 Fudanin yliopistossa Shanghaissa.

Proffa matkusti New Yorkiin konferenssiin puhumaan. Meillä oli sijainen. Hän on kotoisin Kiinan huippuyliopistoista, mutta asunut ja tehnyt tutkimusta Yhdysvalloissa jo vuosia. Ja sen kyllä huomasi.

Saimme kuulla, miten Kiinaa ei johdeta laiella, vaan hulluudella. Mitä regiimi sanoo tekevänsä, ja mitä se todellisuudessa tekee. Mitä minkäkin hallituksen projektin piti saavuttaa, ja mitkä olivat seuraukset kansan kannalta. Vakituisen opettajan suusta kuultuna yhteiskuntakritiikki on ollut maltillisempaa. Jos ei hyväksyvää, niin selittävää, ei siis kuitenkaan selittelevää.

Kiinassa, erityisesti yliopistolla, ei voi olla miettimättä, mitä opettajat sanovat, mitä voivat sanoa, mitä itse ajattelevat, mitä jättävät sanomatta. Vaarana on, ettei pysty keskittymään siihen mitä sanotaan, jos koko ajan pitää vahdata mahdollista sensuuria tai propagandaa.

Yksi suorasanainen, englanniksi opettava sijainen ei tietenkään takaa sitä, että viereisissä luokissa pidettävillä kiinankielisillä marxismiluennoilla olisi täysin objektiivinen ote. Toisaalta: on virkistävää kuunnella läntisen järjestelmän kritiikkiä, vaikka sitten vähän propagandistisessa hengessä. Kun viimeksi opiskelin, 90-luvulla valtsikassa, meillä kaikilla oli suunnilleen samat mielipiteet, Balkan hajosi palasiksi, hyvä ja paha oli helppo erottaa, hyrisimme punaviinipäissään kaikkitietäviä ajatuksia paremmasta yhteiskunnasta ja lavertelimme tenttivastauksiin tekopyhyyksiä läntisestä hegemoniasta ja suomettumisesta.

Olimme oman aikamme ja kulttuurimme lapsia, mutta kukaan ei sitä meille sanonut.

Miltä opetuksen riippumattomuus täällä Fudanissa vaikuttaa?

Mitään totuutta minulla ei ole tarjota yhden lukukauden perusteella.

Kerron siis vain muutaman esimerkin yliopistolta.

Yksi opiskelukaverini jätti juuri kv-politiikan kurssin kesken, koska ei enää jaksanut demokratian dissaamista. Proffa on kiistatta kovatasoinen omalla alallaan, turvallisuuspolitiikassa, mutta esimerkiksi lännen talouskriisistä (täällä se on lännen kriisi, jonka Kiinan hyväntahtoisuuttaan pelastaa) puhuessaan hän viittaa siihen, että läntisen talouden ongelmat ovat hyvä esimerkki demokraattisen yhteiskunnan toimimattomuudesta. Autoritaarisessa järjestelmässä vastaavia ongelmia ei kuulemma olisi. Kukaan ei oikein enää jaksa inttää vastaan, ja tilanne taitaa näyttää samalta molemmilta puolilta luokkaa: tuokaan aivopesty kirkasotsa ei kestä, kun joku kyseenalaistaa hänen absoluuttejaan.

Toisella luentosarjalla käsitellään kiinalaisen intelligentsian asemaa kautta historian. Professori on sitä mieltä, että nykyään yliopistoissa saa opettaa suht rauhassa. Hän sanoo, ettei korkeakoulutettuja enää käsitellä Kiinassa yhtenä ryhmänä, jota pitäisi estää, käyttää hyväksi, ylistää, tai tappaa. Nyt he ovat yksilöitä, joista useimpien sanalla ei ole niin paljon painoa, että sitä pitäisi neuroottisesti vahdata. Hän itse kertoilee mielellään, millaisia päähänpistoja Puolue on milloinkin saanut hänen oman työnsä suhteen (esimerkiksi talousuudistusten alkaessa kaikkien laitosten piti perustaa joku bisnes) tai millaista oli syntyä vuoden 66 Kiinaan (kulttuurivallankumous) ja valmistua Fudanista eräänä tiettynä vuonna 89 (Tiananmen).

Kyse on suhteellisuudesta. Hyväksyykö sen, että saa puhua melkein vapaasti, tai enemmän kuin ennen? Ja toisaalta tietenkin siitä, mihin itse uskoo ja erottaako uskomukset ja tieteen toisistaan. Usein opettajat sanovat: ”Minut kasvatettiin uskomaan, että…”

Omasta ja sukulaisten elämästä puhutaan avoimesti. Kuulemme teinivuosista maatöissä – kun Mao lakkautti koulut ja komensi kaupunkilaiset uudelleenkoulutettaviksi maalle. Yhden lapsen politiikka saa huutia, ja proffat esittelevät omia tutkimuksiaan siitä, kuinka monta miljoonaa kuoli minkäkin sosialistisen operaation seurauksena.

Toisinajattelijoista en ole kuullut montakaan sanaa.

Demokratialiikettä käsitellään luennoilla melko ulkokohtaisesti.

Jokaisen tiedekunnan käytävällä on Party Secretaryn huone.

Grassroots-politiikan luentosarja lienee hyvä esimerkki sekin: puolivälissä kurssia opiskelukaverini sanoi palautteena, että hauskinta tunneilla on seurata Reetan ilmeitä. Minulla on kieltämättä ollut vaikeuksia kuunnella väitteitä siitä, että paikallisvaalit, joihin puolue valitsee ehdokkaat ja hyväksyy tulokset, olisivat merkki ruohonjuuritason politiikan noususta Kiinassa.

Kiinaamme termeistä: mikä on kansalaisyhteiskunta, onko olemassa vähän-niin-kuin-demokratiaa.

Tämän osaan sanoa varmasti: Opetus on lähtökohtaisesti tasokasta ja vaatimukset kovia. Suuri osa luentojen sisällöstä on normaalin kriittistä yhteiskunnallista pohdiskelua. Luemme ristiriitaisia ja raakoja analyyseja valtakunnan tilasta. Aika usein tulee mieleen, että mitä jos länsikin tutkailisi omia arvojaan, historiaansa ja nykyistä tilaansa tällä hartaudella.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

Leave a Comment