Tää Kiina on ihan mieletön. Mietin, pitäisikö sanoa järjetön, mutta ei. Varmasti täällä joku järki on ihan kaikessa. Tulin tänne, pysyn vuoden, jotta käsittäisin edes vähän.

Meidän kotiristeys valaistaan iltaisin neonilla, kuten kaikki muukin täällä

Tulin tänne Shanghaihin kolme viikkoa sitten. Sinä aikana olen käynyt läpi sellaisen tunnemankelin, että melkein nolottaa muistaa, miten kesällä puhuttiin toimittajakavereiden kanssa, miten tää nykyaikainen informaatioähky täyttää pään, ettei oikein jää aikaa kelata niinku tunteita.

Buahaha. Hei tyypit, huomio Kiinasta: se toimii myös toisinpäin. Luin Berkeleyn stipendiaatin Veeran blogista fiksun neuvon, jota sikäläisessä toimittajakoulussa teroitettiin: pidä sähköpostisi jäsenneltynä, hyvä ihminen. Hymyilytti. Viime viikkojen aikana en ole ehtinyt jäsentää edes ajatuksiani, koska tämä maa ja kaupunki menee ihmisen läpi, ja vähän raapii kulkiessaan. Sähköpostiakaan en ole jäsentänyt, koska nettiyhteys on vähän hidas, ja meillä menee helvetisti aikaa esimerkiksi ihan vain kaupassa käymiseen, kun pitää selvittää noin 23 ihmisen kautta, että onks nää nyt niitä vehnäjauhoja vai lintujen jaloista jauhettua tomua.

Silti uskon, että tämä maa on ainutlaatuinen koulu journalistille.

Opiskelen Fudanin yliopistolla Chinese Politics and Diplomacy -nimistä jatko-opintokokonaisuutta, joka pitää sisällään Itä-Aasian maiden suhteita, kansantaloutta, Kiinan historiaa ja kulttuuria, Kiinan EU-suhteita ja tietty kieltä myös. Meidän mandariiniopettaja on sellainen vanhan liiton lehtori, joka osoittaa sormella. You you you, next time better.

Muutenkin Fudanissa proffat vaikuttavat viisailta miehiltä (jep, kaikki miehiä), ja opiskelukaverit fiksuilta. He ovat kotoisin Ruotsista, Portugalista, Tanskasta, Turkista, Ranskasta, Venäjältä, Usasta, Italiasta, Unkarista, Togosta, Turkista, Etelä-Koreasta, Japanista ja Saksasta. Yhdessä me sitten opiskellaan kansainvälistä politiikkaa tämä syksy, ja joulukuussa matkustetaan Etelä-Koreaan Souliin tapaamaan yhteistyöyliopiston Yonsein opiskelijoita. Tuntuu etuoikeutetulta. Keväällä saatan ottaa kursseja myös Fudanin School of Journalismista, jonka tarjontaa vähän yllättääkin silloin tällöin. Esimerkiksi viime keväänä täällä oli New York Timesista toimittaja pitämässä luentosarjaa.

Fudanin kampusalue sijaitsee 20 minuutin metromatkan päässä keskustasta.

Kampuksella on tosi rauhallista verrattuna katujen meteliin. Miksi Kiinassa huudetaan niin hirveästi joka paikassa?

Varsinaisen toimittajakoulun tästä stipendiaattivuodesta tekee kuitenkin kaikki muu. Täällä ihmettelee kaikkea, yrittää ymmärtää, aistii, oppii, näkee asioita, kyseenalaistaa, selvittää, mokaa, selvittää, mokaa uudestaan, puhuu, tutustuu, oppii, aistii, ihmettelee ja yrittää ymmärtää. Kaikki on vähän vaikeaa, mutta silti löydettiin ne vehnäjauhotkin.

Vaikka Kiina on yksi maailman huomion keskipisteistä ja avainpelaajista monellakin saralla, toimittajalle opiskeluvuosi Kiinassa on ennen kaikkea kulttuurivaihdon, aistimisen ja ajattelun oppimisen paikka. Täällä kaikki on vaan niin toisin. Vastakohtia. Viikonloppuna olin ensimmäistä kertaa kiinalaisella moottoritiellä, enkä koskaan aiemmin ole pelännyt niin. Viiden tunnin matkalla oli yksi kuolonkolari, yksi läheltä piti -tilanne ja yksi täyspitkä rekka, joka törmäsi takapuskuriimme. Mutta sitten – moottoritie kapeni, mutkistui ja lopulta päätyi vuoristokylään, jonka raitilla asukkaat istuivat puhdistamassa inkiväärejä.

Kylästä alkoi kivistä tehty polku, jota pitkin vaellettiin vuorenhuipulle. Oli ihan hiljaista. Huipulla seisoi buddhalaismunkin rakentama temppeli, jonka jokaisen kiven mies on itse kantanut ylös vuorelle. Rakentaminen kesti kaksikymmentä vuotta. Munkin nimi oli kiinaksi jotakin, joka kääntyi suomeksi Hyvä elämä, parempi tulevaisuus.

Kolmelta aamulla, vähän ennen auringonnousua, vanha munkki sytytti temppeliin suitsukkeita, löi bambukepillä rumpua ja lauloi. Minä makasin teltassa hereillä ja mietin, että tällaisessa maassa on kai ihan normaalia, että alussa pää meinaa räjähtää ja vähän itkettää, kun munkki laulaa, vaikkei itse ole edes kovin uskonnollinen. Siinä oli silti jotakin pyhää.

Siellä ylhäällä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Hei miten meni Kiinassa? - 14.07.2013
• Fudanin rumat tytöt - 15.05.2013
• Verkosto-Verkosto-Guanxi - 16.04.2013
• Sen piti olla aivan tavallinen päivä - 18.03.2013
• Käy päälle, käärme! (ei pelota yhtään) - 04.01.2013
• Parasta ennen - 13.11.2012
• Yksi kuollut ei ole paljon - 04.10.2012