Goodbye Lenin, goodbye natsi-Saksa

29.07.2016
In: Berlin
Avatar photo

Kira Gronow

Kira Gronow opiskeli lukuvuoden 2015 - 2016 Berliinin Freie Universitätissä.

“Lapsuuteni ja nuoruuteni natsi-Saksassa oli ihanaa aikaa.”

“Meillä oli aina niin hauskaa BDM:ssä, natsien tyttöjärjestössä.”

Tällaisiin lausuntoihin törmää yhä useammin, kun lukee sodan eläneiden saksalaisten haastattelu- ja muisteluaineistoja nykypäivän historiankirjoista. Miten on mahdollista, että jollakin oli onnellinen lapsuus natsiaikana?

Yhden vastauksen tarjoaa amerikkalaisen historioitsijan Wendy Lowerin kirja Hitlerin raivottaret (2014). Lowerin mukaan monien elämä todella helpottui natsien valtaannousun jälkeen. Vuonna 1933 Saksassa oli kuusi miljoonaa työtöntä, 1938 enää miljoona. Talouskasvu ja elintason nousu näkyivät köyhimmissäkin perheissä. Oli varaa pistäytyä elokuvissa ja tansseissa, syödä valkoista leipää. Oli kuri ja järjestys, Weimarin tasavallan levottomuudet olivat takanapäin. Natsien vapaa-ajan järjestö KdF, Kraft durch Freude, tarjosi kaiken lisäksi ilmaisia risteilyjä.

Monet elivät hyvin mukavasti. Näin Lower kirjoittaa: “Säännöstelystä huolimatta tarvikkeita oli riittävästi, ensirakkaus osui kohdalle, palvelijoita oli käytettävissä, asuttiin mukavissa huviloissa, iltajuhlia riitti ja maata oli yllin kyllin. Saksan tulevaisuus näytti valoisalta, ja maa oli Euroopan valtias. Itse asiassa aika ennen Saksan sotilaallista tappiota oli monelle miehelle ja naiselle heidän elämänsä parasta aikaa.”

Wendy Lowerin mukaan moni on uskaltanut puhua rehellisesti elämästään kolmannessa valtakunnassa vasta nyt, vuosikymmenten jälkeen. “Sodan jälkeen he olivat liian häpeissään tai peloissaan kertoakseen, mitä oli tapahtunut ja mitä he olivat tehneet”, Lower sanoo. Elämän loppupuolella harvalla on enää syytä salata asioita.

Mutta miten nämä ihmiset saattoivat sulkea silmänsä kaikelta siltä terrorilta ja väkivallalta, jonka natsit aloittivat heti keväällä 1933? Kas näin: he oppivat unohtamaan ikävät asiat ja katsomaan muualle. Saksalainen tutkija Rolf Sachsse puhuu käsitteestä Erziehung zum Wegsehen eli siitä, kuinka ihmiset opetettiin natsi-Saksassa “katsomaan pois”. Saksalaiset olivat siinä suorastaan mestareita. Jos lukee 1930-luvun saksalaisia aikakauslehtiä, elämä tosiaankin vain hymyilee. Keskitysleirit ovat siitä maailmasta hyvin kaukana.

Vastausta siihen, miten niin monilla on hyviä muistoja huonoista ajoista, voi etsiä myös nostalgiasta. Etnologian professori Pirjo Korkiakangas on puhunut nostalgian voimasta – voimasta, joka muuntaa aikanaan epämiellyttäviltäkin tuntuneet kokemukset positiivisiksi, tai vähintäänkin katkeransuloisesti miellyttäviksi. Nostalgian tehtävänä on häivyttää kaikki sellainen, joka voisi rikkoa muistelun miellyttävän tunneharmonian. Aika siis tosiaan kultaa muistot.

Paitsi natsi-Saksassa vietettyä lapsuutta kohtaan, monet saksalaiset kokevat nostalgiaa myös DDR:ää kohtaan. Saksassa puhutaan ostalgiasta – mutta myös Verharmlosungista eli vähättelystä ja harmittomaksi tekemisestä. Elämä on helpompi hyväksyä, jos kääntää huonotkin muistot myönteiseen valoon. DDR:ssä oli paljon hyviä asioita, sanoo nyt moni. Ihmiset auttoivat toisiaan ja moni eli ihan tavallista arkea. Kaikilla oli töitä ja lastentarhassa paikkoja.

Okei, Itä-Saksa ei ollut natsi-Saksa. Tiettyyn rajaan asti ymmärrän itsekin (n)ostalgian ja esimerkiksi humoristisen kiinnostuksen DDR-estetiikkaa kohtaan. Itä-Saksan aikaiset värikkäät verkkokassit, psykedeeliset tapetit, hassut munakupit, Ampelmann-liikennevalot, Nukkumatin kulkuvälineet ja putputtavat trabit… Ne kaikki ovat toki söpöjä.

Berliinissä myydään myös pehmytjäätelöä, jota valmistetaan aidolla DDR:n aikaisella reseptillä. Myyjät ovat pukeutuneet sinisiin pioneerihuiveihin ja -lakkeihin. Siitä on tullut pienoinen hitti. Ilmeisesti ei haittaa, että jäätelö on vetistä ja mautonta (olen testannut), kunhan se vain tuo lapsuuden mieleen.

Mutta Hohenschönhausen-vankilamuseon (eli entisen Stasi-vankilan) johtaja ei näe jäätelössä mitään hauskaa, hänestä se on ajattelematonta DDR-hallinnon uhreja kohtaan. “En ymmärrä, miksi jäätelöä myydään diktatuuria edustavissa univormuissa”, hän sanoi eräässä lehtihaastattelussa.

Ideologisella tasolla DDR:ää onkin vaikea puolustaa. DDR oli diktatuuri. Saksassa on kaiken lisäksi ilmestynyt viime vuosina useita kirjoja natsi- ja DDR-propagandan samankaltaisuudesta.

Verharmlosung eli harmittomaksi tekeminen voi olla vaarallista. Liian usein DDR:n ystävät – itse usein länsimaissa kasvaneet – näkevät kaiken Itä-Saksassa hyvänä. Olen kuullut ihmisten väittävän, että Itä-Saksan poliittiset vangit joutuivat aiheesta vankilaan. Tällaisenkin lauseen olen kuullut tämän vuoden aikana: “Se on länsipropagandaa, että moni DDR:stä pakoa yrittänyt ammuttiin rajalla.” Ja kyllä: jos katsoo kaikkea DDR-silmälasien läpi, jopa 1970-luvun DDR-arkkitehtuurin voi nähdä tarkoituksenmukaisena ja hienona.

Asun itse entisen Itä-Saksan puolella Friedrichshainin kaupunginosassa (onneksi ennen sotia rakennetussa talossa). Täällä on edelleen jollain lailla erilainen tunnelma kuin lännessä, ja viihdyn hyvin. Syön usein lihaperunapataa entisessä itäsaksalaisessa lihakaupassa. Osa naapureistani on asunut täällä jo DDR:n aikaan. Jokin aika sitten eräs puhelias seitsemänkymppinen rouva kertoi minulle, miten mukavaa hänellä aina oli Itä-Saksassa. Kuuntelin kiinnostuneena. Puolueen virkailijana hänellä eittämättä olivatkin asiat paremmin kuin monella muulla.

Samaan hengenvetoon hän kertoi, että oli pian lähdössä lomalle Pohjois-Koreaan. “Siellä on todella viihtyisää. Länsimaiset lehdet vain valehtelevat niin paljon siitä maasta. Joskus on jopa väitetty, että siellä olisi nälänhätä ja ihmiset kärsisivät. Se ei pidä ollenkaan paikkansa!” hän sanoi iloisesti ja toivotti hyvää päivänjatkoa.

xxxxxx

Tämä oli viimeinen blogikirjoitukseni Berliinistä. Vuosi historiantäyteisessä kaupungissa oli uskomattoman antoisaa aikaa. Mutta nyt päätän raporttini tähän: Goodbye Lenin, goodbye natsi-Saksa.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

Leave a Comment