Paukuttelin viikonloppuna digitaalista kuplamuovia. Meillä oli perhetuttuja kylässä, ja perheen isä oli ostanut muovin iPhonella. Se näytti melkein oikealta ja poksahdusääni oli aito, mutta tuntuma hipaisunäytöllä ei ihan täsmännyt. Hankinta oli maksanut euron.

Muovin ostaja kehittää työkseen Habbo-hotellia. Siellä varhaisnuoret shoppailevat oikealla rahalla virtuaalisia huonekaluja. Ihmiset maksavat netissä uskomattomista asioista. Mutta eivät uutisista.

 Täällä surraan joka toisessa seminaarissa, miten huonosti lehdille on käymässä. Kotipesämme Reuters-instituutti julkaisi hiljattain raportin otsikolla What’s Happening to Our News. http://reutersinstitute.politics.ox.ac.uk/fileadmin/documents/Publications/What_s_Happening_to_Our_News.pdf Raportin sanoma on, että internetin ilmaistarjonta ja reaaliaikainen uutiskilpailu ovat tekemässä lopun kunnollisesta journalismista. Ja kukapa huonosta haluaisi maksaa, kun sitä saa ilmaiseksikin. Paperilehtien levikit laskevat, mutta netissä lehdillä on suuremmat lukijakunnat kuin koskaan. Silti nettimainonta ei kerta kaikkiaan tuota, raportti sanoo.

Kun lehdiltä loppuvat palkkarahat, se on myös meidän ammattikuntamme loppu. John Lloyd, Reuters-instituutin kakkosjohtaja ja Financial Timesin konkaritoimittaja, murehti kuinka demokratian sitten käy. Kuka vahtii vallapitäjiä ja kertoo kansalle mitä on tekeillä? Kuka menee joka viikko Oxfordin kapunginvaltuuston kokoukseen?

Kun sanomalehtijournalisteja ei enää ole, kuka hankkii uutiset? Kuka kertoo ne edes jotenkuten luotettavasti ja kiinnostavasti? Kuka arvottaa, mitä olisi kiinnostavinta ja tärkeintä tietää ja tarjoaa olennaisen yhdessä paketissa? Hoitavatko BBC ja Yle kaikki hommat ihan yksin?

 Niinpä niin. Jos sanomalehdet kuolevat, ne täytyy keksiä uudestaan. Ihmiset tarvitsevat niitä, ja mitä ihminen tarvitsee, siitä hän on valmis myös jotain maksamaan. Etenkin jos ei sitä muuten saa.

Ehkä journalismia voisi myös yrittää myydä vähän tarmokkaammin, ennen kuin lehtiä täytyy alkaa herättelemään kuolleista.

Yhdysvalloissa, missä hätä on jo käsissä, mietitään tosissaan mikromaksamista on-line lehdissä. Mikromaksamisen idea on, että se on houkuttelevaa koska yksittäinen ostos on tosi halpa ja sen maksaminen on tosi helppoa.  Aihetta ruotivat mm. Time kansijutussaan  http://www.time.com/time/printout/0,8816,1877191,00.html ja New York Timesin Freakonomics-blogi. http://freakonomics.blogs.nytimes.com/2009/02/18/blnk/

Bulkkiuutinen tuskin kävisi halvallakaan kaupaksi tässä vaiheessa, kun sen saa ilmaiseksi sadasta paikasta, mutta miksi antaa ilmaiseksi se materiaali, mitä ei ole kenelläkään muulla. Tai jättää kokonaan tarjoamatta sitä nettiyleisölle. Olisin varmasti ollut valmis maksamaan monta senttiä lukeakseni kalapuikkoviiksistä. Tai nähdäkseni kuvat Sauli Niinistön yllätysmorsiamesta.

Sen sijaan en olisi kummankaan takia täyttänyt rekisteröitymislomaketta enkä noussut hakemaan luottokorttia käsilaukusta. Kynnyskysymys ei ole raha vaan vaiva. Usein tuntuu ihan liian työläältä ruveta avaamaan paperi-Hesarin digiversiota, vaikka olen tilannut ja maksanut sen.

Vaivan voi nähdä kerran, kun päättää liittyä kattavaan mikromaksamisjärjestelmään, mutta sen jälkeen parin klikkauksen pitää riittää ja kaikkien herkkujen pitää olla tarjolla siinä yhteydessä, mikä ruokahalun on herättänyt. 

Näin se on viikonloppuvieraamme  puhelimessa. Ostaminen on älyttömän helppoa ja tarjolla on vaikka mitä, jopa pierun ääni.  Haju vielä puuttuu. 

IPhonelta järjestelmän luominen on sattunut onnistumaan, ja musiikkia ostetaan nykyään netissä yleisesti, mutta näitä poikkeuksia lukuunottamatta netin ilmaiskulttuurin uhmaaminen, mikromaksujärjestelmän tekninen rakentaminen, muiden toimijoiden ja ahneiden operaattorien kanssa neuvotteleminen on monien mielestä toivotonta. 

No, mitäpä sitä sitten yrittämään. Kuollaan pois. Viimeisinä sanoinani silti sanoisin, että ei se ole hullu joka pyytää eikä edes se joka maksaa hyvästä journalismista.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Vallan vahtikoira haukkuu pandemiat varhemmin kuin pankit - 04.05.2009
• Bagdadin-kirjeenvaihtajan tarina - 02.02.2009
• Uutisnenä kutiaa, mutta ei voi raapia - 01.12.2008