Archives

Sähköposteja mustaan aukkoon

Sähköposti kilahti. Menin tarkistamaan viestini. Sen oli lähettänyt suositun berliiniläisen kaupunkilehti Zittyn päätoimittaja. Hän kirjoitti: ”Olen pahoillani, mutta joudun perumaan sovitun haastattelumme. Kuten ehkä tiedätte, Zitty on myyty ja minä joudun jättämään tehtäväni.”

”Berlin is over.” Näin julisti yhdysvaltalainen Gawker-sivusto helmikuussa ja avasi samalla kilpailun seuraavan ”maailman cooleimman” kaupungin löytämiseksi. Viihdemaailman juoruihin keskittyneen Gawkerin ja sen yhden bloggaajan kirjoitukseen tarttui moni saksalaislehti. Berliiniläinen Tagespiegel ruoti Berliinin viileyttä useamman artikkelin verran ja päätyi siihen, että Berliini on kasvanut aikuiseksi. Die Welt puolestaan julisti Gawkerin jutun hölynpölyksi.

Elämää Schönhauser Alleella

Oletteko kuulleet tarinan Wladimir Kaminerin tädistä? Ette. Arvasin. Minäpä kerron. Ensin pari sanaa Kaminerista. Hän on Saksan suosituin nykykirjailija. Kaminer muutti Moskovasta Berliiniin 1990-luvun alussa muurin murruttua ja rautaesiripun romahdettua. Tullessaan kaupunkiin hän ei osannut sanaakaan saksaa, mutta oppi kielen pian ja alkoi kirjoittaa saksaksi.

Saksassa toimittaja ei tule ministerin luo, vaan ministeri tulee toimittajan luo. Eikä vain kerran, vaan joka viikko, kolmesti. Näin meille kehaisi Saksan liittopäivätoimittajien yhdistyksen Bundespressekonferenzin puheenjohtaja Gregor Mayntz taannoisella Jour Fix -luennollamme. Mayntz puhui Bundespressekonferenzin maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin järjestämästä tiedotustilaisuudesta, jossa on aina läsnä edustajat kaikista ministeriöistä ja hallituksen tiedottaja. Joskus paikalla ovat myös …

Nuoren miehen painajainen

Berliini on tuhansien tarinoiden kaupunki. Kun asuu Euroopan historian polttopisteessä, tapaa toisinaan ihmisiä, joiden kohtaloista voisi kirjoittaa romaanin. Kerron niistä yhden.

1 18 19 20 21 22 23 24 33