Monthly Archives: elokuu 2016

Pihalla

Pihalla

Välillä kannattaa astua maahanmuuttajan nahkoihin. Ajaa autolla risteykseen, jossa joka suunnassa on stop-merkit, ja pohtia, koska mahtaa olla oma vuoro. Miettiä, voiko hanavettä juoda. Käydä verikokeissa osoittamassa, ettei tuo maahan tuliaisina vakavia tauteja. Ottaa ensimmäisenä koulupäivänä osaa keskusteluun, jonka aikana tajuaa, että suurin osa kulttuurisista viittauksista menee täysin ohi. Olla siis pihalla melkein kaikesta.

Älä pihtaa

Hyvä uutinen kaikille meille, joiden on hankalaa pitää suu supussa työn alla olevista mahtavista jutuista. Ne kannattaakin jakaa! Perinteisestihän journalismia on valmisteltu vähän salassa: lupaavaa juttuideaa on piiloteltu yleisöltä, ja ehkä ennen kaikkea kilpailevilta medioilta, kunnes se on kerralla julkaistu etusivulla tai ykköslähetyksessä. Sitten on toivottu, että ihmiset löytävät sen. Nyt työtapa on ehkä paikallaan …

Asuin juuri vuoden Los Angelesin metropolialueen länsilaidalla Santa Monicassa, siellä, missä median tulevaisuus on. Santa Monican ja viereisen Venicen ranta-alue tunnetaan nykyisin nimellä Silicon Beach, mikä ei viittaa rannan auringonpalvojiin, vaan media- ja teknologiayrityksiin, joita on paljon. Lisää tulee koko ajan – rahaa mukanaan. Rantamajoihin, vanhoihin teollisuusrakennuksiin ja uutuutta hohtaviin teräs-lasilinnoihin on rakennettu päämajat niin …